torstai 29. tammikuuta 2009

Postikortteja


Olen saanut Babyltä ja kaksi postikorttia.
Ensimmäinen (eli vasemmanpuoleinen) saapui jouluna. Sen takana on käsin kirjoitettu viesti, joka sanoo "Merry Christmas and Happy New Year. Thank you for supportin us! :)". Olin kovin imarreltu, etenkin koska viesti oli käsin kirjoitettu, mikä tarkoittaa sitä, että kortteja ei oltu lähetetty ihan kaikille. Tunsin olevani erityinen lumihiutale, ja Babyn kultaisella listalla.
Toissapäivänä sain uuden kortin. Tällä kertaa kuvallisen ja tekstittömän. Tekstittömän siinä mielessä, että siihen ei oltu kirjoitettu mitään käsin, vaan sen kääntöpuoli on täynnä japania, ja siinä mainostetaan talvialennusmyyntiä. Sain kortin myöhässä, eli missasin alennusmyynnit. Olen kuitenkin selvästi jollakin virallisella postituslistalla, ja
sentään osoitteeni oli kirjoitettu käsin. Taidan olla ihan virallisesti vakioasiakas!
Toinen asia mikä minua mietityttää on se, josko Babyllä todella on jokin "kultainen lista". Sivuilla sanotaan, että juuri nyt Babyllä on kiireitä, ja viesteihin vastaamiseen voi mennä muutamia päiviä. Yleensä tämä ilmoitus on tarkoittanut mahdollista viikon viivästymistä. Minä kuitenkin sain maksettua tilaukseni 24 tunnin sisään. Erityisyiskohtelua? Vai olenko minä ainoa joka pitää saamistaan eduista meteliä? Muutkin saavat kortteja, mutta se onkin niin arkista, ettei asiasta kannata mainita?
"Asiastahan en mitään tiedä, mutta olen sitä mieltä että..." Niin. Mikäli minä olen oikein ymmärtänyt, brändeillä on suosikkiasiakkaansa. Ainakin Angelic Prettyltä saa parempaa palvelua ja joskus jopa "SOLD OUT" -tavaroita, jos on rikas ja aktiivinen asiakas. Baby ei ole maineeltaan yhtä "exclusive", mutta Japanissa tiettyjen asiakkaiden suosiminen on yleistä. Tarkoittaako tämä sitä että tuhansien eurojen ostokseni on vihdoinkin palkittu paremmalla palvelulla ja postikorteilla? Elämälläni on tarkoitus!
Olin niin iloinen kortista, että tein Babylle (tullirajan alittavan) tilauksen. Systeemi toimii.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Uudet kengät


Ostin Terriblen sisäisistä kaupoista itselleni uudet kengät. Merkki on Antenna, kunto erinomainen ja hintaa kertyi vaivaiset 50 euroa.
En tiedä kengistä paljoakaan, mutta minun mielestä kenkien laatu on hyvä. Minulla on toisetkin kengät Antennalta, ja ne ovat kestäneet hyvin. Materiaali ei tietenkään ole oikeaa nahkaa, mutta mitä muutakaan 50 eurolla voisi odottaa?
Kengissä on minulle hieman epätyypillinen kapeahko korko ja varvasaukko kärjessä. Epätavalliseen valintaan päädyin jo ennen kuin ostin kengät, sillä trakoituksenani oli ostaa epälolihääpukuun sopivat lolikengät. Tosin tämä kengät olisin ostanut, vaikka en olisikaan menossa naimisiin!



perjantai 9. tammikuuta 2009

Päivän asu


Tällainen asu tänään.
Mekko: Babyn kuuluista Princess Drop. Rakastan kullalla kirjailtuja Babyn logoja taskuissa! ♥
Paita: Babyn cutsew. Pidän kovasti, sopii niin hyvin kaikkien mekkojen kanssa. Ikää paidalla on tosin jo melkein kaki vuotta, ehkä ostan ensikesänä uuden samantyyppisen.
Rusetti: Babyä myöskin. Mukavan pieni ja simppeli, sopii hienosti juuri tämän JSK:n kanssa.

Ja tällainen oli naamani ja esimerkiksi tukkani tänään:





tiistai 6. tammikuuta 2009

Lolita on the go!


Tänään sain uuden kameran, ja sen kunniaksi julkaisen kuvan parista laukustani ja niiden sisällöstä. (Oikeastaan huijasin hieman, tavallisesti en säilytä pinnejä laukussani, ja söpöjen tavaroiden lisäksi laukussani on yleensö rumat silmälasit ja epäesteettinen mp3-soitin.)

Ensimmäinen laukku, eli oikeanpuoleinen ja vaaleanpunainen, on Angelic Prettyn Glitter Trump -laukku. Ostin sen kesällä 2007, ja pidän siitä kauheasti! Se on todella tilava, ja siksi käytännöllinen. Ja koska laukku on Angelic Prettyä, siinä on ihastuttavia yksityiskohtia, kuten rusetin muotoinen vetoketju.
Toinen laukku, eli vasemmanpuoleinen ja valkoinen, on Baby, the Stars Shine Brightin Heart -laukku. Se on ihanan käytännöllinen valkoisen värinsä takia, vaikka se ei olekaan kovin tilava. Viininpunainen sisus antaa sille suloisen elegantin säväyksen, ja metalliset kantokohvat on söpöt!
Pupukännykkäpussi on myöskin Babyltä. Se oli positiivinen yllätys, sillä pelkäsin ettei kännykkäni mahdu sen sisään, mutta se mahtuikin oikein hyvin! Pussi on niin suloinen, sen ainoa huono puoli on hankala nappi, mikä pitää kännykän sisällä silloinkin kun joku soittaa...
Meikkipussi ja lääkepussi ovat Swimmeriltä. Ne ovat ihanan kimaltelevat js suloiset, vaikka laatu ei olekaan mikään huippu (mitä muuta voisikaan odottaa alle 10 eurolla?).
Korttilompakko on myöskin Swimmeriltä. Se on suloinen, ja siinä on kakkuja! Kolikkopussi taas on Blipposta. Kolikkopussit ovat käytännöllisiä, ja Usahana on ihan söpö.
Hiuspampularusetit ovat Babyltä, ja ne ovat useammin päässäni kuin laukussa. Rusettipinnit ovat Seppälästä. Minun olisi pitänyt ostaa niitä useampi...

perjantai 2. tammikuuta 2009

Lolita ja alusvaatteet

Sain tänään tilaamani F+F superduperpuffufluffy-alushameeni. Odotukseni olivat korkealla positiivisen palautteen vuoksi. Täytyy myöntää, että olin hieman pettynyt. Hame on superduperpuffufluffy vain F+F mittapuulla, minun mittapuullani se on auttamattoman keskinkertainen ja hieman huonosti ommeltu. Se sopii kuitenkin mukavasti toiseksi alimmaiseksi alushameeksi päälläni.
Uuden alushameen kunniaksi, oli se pettymys tai ei, kirjoitan tänään lolitan alusvaatteista hieman tarkemmin.
Alushame on alusvaatteista tärkein. Se tuo lolihameelle sille ominaisen muodon, mikä tekee siitä välttämättömän, mikä tekee siitä aloittelijoiden vihaaman. Alushameen pitäisi kuitenkin olla yksi ensimmäisistä loliostoksista. Väri kannattaa valita oman pukeutumistyylin mukaan, synkemmissä lolityyleissä musta ja hempeämmissä valkoinen. Monipuolisemmilla pukeutujilla kannattaa olla alushame molemmissa väreissä. Alushameen tulisi olla hieman lyhyempi kuin varsinaisen hameen, sillä sen ei kuulu näkyä hameen alta.
Suurin osa alushameista litistyy aikanaan, ainakin minun alushameeni ovat lurpsahtaneet ennemmin tai myöhemmin merkistä riippumatta. Joskus ratkaisu tähän on tärkki, mutta yksikertaisinta on ostaa useampi alushame. Aina kun yksi veltostuu, kannattaa ostaa uusi ja käyttää sitä veltostuneen kanssa samaan aikaan. Tällä tavalla alushameita on ennenpitkään niin paljon päällekkäin, ettei yksittäisen alushameen kohottavuudella ole enää merkitystä.
Joissakin lolihameissa on helman alla pieni tyllikerros jo valmiina. Tällaiset hameet eivät välttämättä kaipaa alushametta, mutta lolitan siluettia ajatellessa muhkeampi on parempi, joten haittaakaan alushameista ei ole. Jos alushameen kuitenkin haluaa jostain syystä jättää pois, kannattaa asuun muuten panostaa erityisen paljon, jotta sen lolitamaisuus säilyy.
Toinen lolitalle lähes välttämätön alusvaatekappale on mamelukit (tai bloomersit tai pantsut, rakkaalla lapsella on monta nimeä). Ne ovat usein aloittelijoiden unohtamat, shortsien mittaiset (pussi)housut, vanhan ajan alushousut. Mamelukkien tehtävä on kohottaa hametta alushameen lisäksi, ja suojata jalkoväliä. Lolihameet ovat yleensä niin leveitä, että kylmä puree helposti niiden alle, pedobeareista puhumattakaan. Siksipä mamelukit ovat melkoisen tärkeitä, vaikka ne ovatkin poissa näkyviltä. Kaikki lolit eivät niistä pidä, mutta minun mielestäni ne ovat tärkeät.
Kolmas, melko harvoin käytetty ja mainittu, alusvaatetyyppi on korsetit. Korsetteja näkee lolitan parissa kohtalaisen vähän, mutta minun mielestäni ne ovat mainitsemisen arvoisia. Olennaisinta lolitan ja korsettien suhteessa on mainita, että korsetteja ei yleensä käytetä vaatteiden päällä (paitsi joskus harvoin gothiclolitassa), vaan alla, kuten vanhoina hyvinä aikoina tehtiin. Korsetti voi olla millainen tahansa, ihannetapauksessa tietenkin lolitaan sopiva, muttei liian täyteen ahdettu, jotta yksityiskohdat eivät paistaisi paidan läpi, ja tietenkin värimaailmaan sopiva, jotta se ei näkyisi ikävästi vaatteiden läpi. Korsetti yhdistetään nykyään melko voimakkaasti pornografiaan, joten liikaa huorahtavuutta kannattaa välttää.
Lolin alusvaatteisiin saattavat sopia myös pienet yksityiskohdat, kuten sukkanauhat. Niidenkin kanssa kannattaa tosin olla varovainen, sillä etenkin ne saattavat kiinnittää huomion vääriin paikkoihin, ja antaa lolitasta väärän kuvan.

Jotkut ovat sitä mieltä että alusvaatteilla ei ole mitään tekemistä lolityylin kanssa, kunhan kaikki on päällisin puolin kunnossa. Minä olen eri mieltä. Minun mielestäni pienillä yksityiskohdilla, kuten koruilla, meikeillä ja alusvaatteilla, voi tehdä suurenkin eron. Sitäpaitsi, ainakin minä tunnen itseni huomattavasti enemmän loliksi, kun olen pukeutunut lolitaan päästä varpaisiin ja alusvaatteista ulkotakkiin.