Bodyline vs. Burando

Ihan ensimmäiseksi haluaisin sanoa, että aion kirjoittaa aiheesta, joka on puhuttanut ja provosoinut paljon viimeaikoina, ja jos joku kokee olevansa herkästi loukattavissa, voi olla viisasta olla lukematta. Jos joku kaikesta huolimatta hermostuu, kannattaa muistaa että "tää on vaan mun mielipide!!!1", eli en ota vastuuta palkokasveista kenenkään nenässä. En myöskään halua mollata ketään erityisesti (paitsi just sua!!), joten henkilökohtaisten loukkauksien etsiminen kannattaa unohtaa.
Asiaan. Bodyline. Parhaimmillaan luonnehdittu lolivaatteiden Seppäläksi, pahimmillaan kaatopaikaksi. Hintatasoltaan viidesosa lolibrändien hintatasosta, vaatteet pääasiassa Kiinassa tuotettuja halpakopioita. Bodyline on tehnyt joskus enemmän ja joskus vähemmän alkuperäisiä tuotteita muistuttavia replicoita aina, mikä on saanut aikaan esimerkiksi sen, että Baby on kieltänyt Bodylinen vaatteet teekutsuiltaan. Jonkin aikaa sitten Bodyline kuohutti lolipiirejä aivan uudella tavalla tekemällä replican mm. Angelic Prettyn Fruit Parlor-printistä, Innocent Worldin koiranpentuprintistä ja Babyn Heart Buckle-kengistä. Aiemmin Bodyline oli valmistanut kopioita vain mallistoista, jotka olivat niin "peruslolitaa", että oli vaikea arvioida oliko Bodyline kopioinut jotain, vaiko keksinyt pyörän uudelleen, eikä se ollut aiheuttanut muuta kuin "onks tää nyt replica vai ei"-mutinaa loliskenen takariveissä. Nyt skene kuitenkin hurjistui ja--! Vai hurjistuiko? Länsimaissa nämä kopioit kuuluisista printeistä aiheuttivat epävarmaa tunnustelua, ja päiden kääntymistä Bodylinen puoleen. Ei aikaakaan, kun Bodylinelle järjestettiin jo suuria kimppatilauksia, sillä katso; kaikessa hiljaisuudessa Bodyline oli ruvennut myymään vaatteitaan myös ulkomaille. Kopioiden ostaminen oikeutettiin mm. sillä että "Alkuperäistä printtiä ei saa enää mistään, joten on pakko ostaa kopio!" ja "Miksi maksaa monta kertaa enemmän alkuperäisestä, kun Bodylineltä saa vastaavan paljon halvemmalla?".
Oikein vai väärin?
Vastaus riippuu tietysti yksilöstä. Minun mielestäni väärin, brändinpalvontaa tai ei. Minä en voisi käyttää Bodylinen tuotteita hyvällä omallatunnolla, ja siihen on useampi syy. 1) Aitous. Olen niin kiintynyt tiettyihin brändeihin, etten voisi ostaa halpaa ja laitonta kopiota brändin tuotteesta. Haluan joko aidon, tai sitten en mitään. 2) Laatu. Vaikka Bodylinen laatu onkin noussut viimevuosina, laatu ei silti vastaa brändien laatua. Pelkkä epävarmuus siitä, että pitsi saattaa purkaantua tai helmasta roikkua langanpätkiä saa minut jättämään vaatteen kotiin. 3) Yksityiskohdat. Esimerkiksi osa Angelic Prettyn superkalliiden printtivaatteiden viehätystä on niiden yksityiskohdissa. Tukusta ostettu kilometripitsi ei vain vastaa vartavasten teetätettyä nallepitsiä, eikä pikaisesti vyötärökaistaleeseen kiinni ommeltu rusetti vastaa muhkeampaa ja hakaneulalla kiinnitettävää rusettia, joka saa halutessaan pois tai kiinnitettyä muaalle. 4) Ylpeys ja maine. En väitä, että Bodylineä käyttävillä henkilöillä olisi huono maine, mutta kyllä Ihkaaidolla Brändillä (tai vaikka itsetehdyllä hameella) saa enemmän huomiota ja ihastelua osakseen, kuin käyttämällä replicaa.
Japanissa brändeillä (melkein kaikissa tyyleissä, ei vain lolitassa) on suurempi merkitys kuin länsimaissa. Japanissa on aina asuttu jokseenkin ahtaasti, joten statusta ei olla voitu korottaa niinkään määrällä vaan laadulla. Siinä missä länsimaissa suuri talo kertoo rikkauksista, Japanissa talon sijainnilla on enemmän merkitystä kuin koolla. Siinä missä länsimaalaiset isotkihot ajelevat suurilla autoilla, Japanissa auton tehokkuudella ja merkillä on enemmän merkitystä. Ja kun länsimaissa ihastellaan ystävän suurta vaatevarastoa, Japanissa ihastellaan ystävän kunnioitettavaa viiden brändilaukun kokoelmaa. Länsimaalaisessa loliskenessä brändiä on pidetty (tai ainakin pitkään pidettiin) jokseenkin luksuksena, Japanissa brändittömyys on "huonouden" merkki. Japanissa yksi brändimekko voittaa viisi epäbrändimekkoa, ja Bodyline ei selvästikään ole "tosilolien" suosiossa, pikemminkin päinvastoin.
Länsimaissa asiat ovat tietysti eri tavalla. Brändit ovat tietenkin statuksen merkki myös länsimaissa, mutta niillä ei ole niin paljoa merkitystä. "Nätti mekko on nätti mekko, brändiä tai ei!" on melko kuultu lausahdus suomalaisessa skenessä, ja erityisesti rapakon takana. "Mitä väliä sillä on mitä merkkiä vaate on, kunhan se on kaunis?" Niinpä niin.
Jos Bodylinen tekemä kopio Fruit Parlorista olisi täydellinen, mutta edelleen yhtä halpa, kuinka moni voisi vastustaa kiusausta? Uskon, että muutamat. Mutta mahdollisesti harvemmat kuin nyt. Täydellinen kopio menisi helposti Angelic Prettystä, ja status nousisi jos kätevästi unohtaisi kertoa, että kyseessä on kopio. Mutta olisiko se silti sama asia? Veikkaan, että muutamat saavat kiksejä pelkästään siitä, että niskaa vasten hankaavassa hintalapussa lukee Angelic Pretty. Brändihoroilua? Olkoon sitten niin. Aito vaate on kuitenkin aito, ja vaikka saatavilla olisi tismalleen samanlainen, mutta epäaito ja paljon halvempi, saattaisin minäkin päätyä aitoon. Ei se status, ei välttämättä se laatukaan, vaan se tunne. Olen huomannut, että vaikka jotkut kopioita ostaneet ovat vakuuttaneet itselleen että "En mä tätä ostanut koska tää on kopio, vaan koska tää on kiva mekko!", replica on ennenpitkään jäänyt kaapinpohjalle ja lopuksi päätynyt Terriblen Sisäisiin kauppoihin. Kun vaatteesta puuttuu se jokin, ja ympärtistön painostuksen aiheuttama huono omatunto kalvaa sielua, sen käyttäminen ei enää ole hauskaa.
Onko väärin tuomita Bodyline lolitan kaatopaikaksi? Ei minun mielestäni. Ennen kuin Bodyline suunnittelee itse omat vaatteensa, eikä kopioi ideoitaain muilta brändeiltä, ei Bodyline ansaitse tulla kutsutuksi edes lolitan Seppäläksi, saatika brändiksi. Mutta onko väärin tuomita Bodylineä käyttävät ihmiset? On tietysti! Ei Bodyline lolia pahenna. Kukin taaplaa tyylillään, ja kuka tietää, ehkä joku saa kiksinsä vaatteesta itsestään, ei sen merkkilapusta tai siitä että se muistuttaa brändin X tuotetta Y.