Lolita on tunnettu monista alalajeistaan. Lolita-nimikkeen alle mahtuu monia melko paljonkin toisistaan poikkeavia tyylejä, ääripäiden voisi olla vaikea uskoa olevan samaa tyyliä. Tunnetuimmat (ja vähiten kiistellyt) suuntaukset ovat sweet-, gothic-, classic-, ja punklolita.
Sweetlolita (Angelic Pretty, pastellisävyjä, söpöjä teemoja, ylilyöntejä asusteiden suhteen) on tällä hetkellä suosituin tyyli. Juuri nyt melko heikkoja kakkosena tulee gothiclolita (Moi-même-Moitié, mustaa ja hitunen valkoista, dramaattisia ja synkkiä teemoja, vampirismia ja eleganssia). Classiclolita (Mary Magdalene, murretut värisävyt, klassisen naiselliset teemat, hillityt ja kauniit asusteet) ja punklolita (Putumayo, synkähköt sävyt ja skottiruutu, punkamisuus ilman anarkiaa, ketjukorut ja söpöt niittirannekkeet) ovat hieman harvinaisempia lähinnä kalleutensa ja mittojensa (etenkin classiclolitassa) tai huonon saatavuutensa länsimaihin vuoksi.
Tunnetuissa suuntauksissa ei ole paljoa varaa kiistelemiseen. Jokainen tyylisuuntaus on selvästi lolitaa, mutta silti ne ovat keskenään niin erilaisia, että mitään niistä ei voitaisi laittaa toisen alalajin alalajiksi.
Tästä pääsemmekin aiheeseen alalajien alalajit. Alalajien alalajeiksi nimitän sellaisia lolityylejä kuin shirololi (kokonaan valkoista lolitaa, menee gothiclolitan alle), kurololi (kokonaan mustaa lolitaa, menee gothiclolitan alle), countryloli (maalaishenkinen lolita olkihattuineen ja picnickoreineen, menee sweetlolitan alle), sailorloli (lolita merimieshenkisissä vaatteissa, menee sweetlolitan tai classiclolitan alle riippuen toteuttamistavasta), wa- ja qilolita (kimono- ja qipao-inspiroitunut lolita, ei sovi minkään alalajin alalajiksi, mutta on liian harvinainen omaksi alalajikseen), himelolita (prinsessateemainen lolita kruunuineen ja runsaine koruineen, sijoittuu johonkin sweetlolitan alapuolelle), gurololita (tekoverta ja silmälappuja, gothiclolitan alle), piratelolita (Alice and the Pirates lähinnä, merirosvoteemainen lolita, sijoittuu gothiclolitan ja punklolitan välimaastoon), decololi (koristellumpi versio sweetlolitasta) ja erololita (eroottinen lolita, sopii minkä tahansa alalajin alle oikein toteutettuna). Kuten huomaamme, alalajeja on lähes yhtä paljon kuin on lolitan toteuttamistapojakin. Eikä tässä vielä kaikki, aina kun joku keksii uuden tavan toteuttaa lolitaa, muodostuu uusi alalaji, kuten cowboylolita (jenkeistä, cowboyteemainen lolita lierihattuineen saappaineen, epic fail), burgerlolita (hampurilaisteemainen lolita, epic fail), retrololita (vähän modernimpi tapa toteuttaa lolitaa, hipoo vintagea), cyperlolita (ottaa vaikutteita cypertyylistä, ei vielä ainuttakaan onnistunutta esimerkkiä) ja emololita (jonka idea oli kuollut syntyessään).
Jotta homma ei jäisi liian yksinkertaisesti, on lolitalla myös sisartyylejä, kuten aristokraatti (ikään kuin lolitan isä tai äiti, hieman kypsempi, pitkähelmaisempi ja miehille sopivampi kuin lolita), ja "poikatyylit", eli kodona (lolitan pikkuveli, polvihousuja, minihattuja ja kauluspaitoja, pikkupoikamainen, sopii yhtä hyvin naisille ja miehille), dandy (keikarimaisempi, muistuttaa aika paljon aristokraattia) ja ouji (prinssimäinen tyyli).
Kysymys kuuluu, mihin me näitä kaikkia tarvitsemme? Onko kyseessä vain ihmisen tarve lokeroida ja jäsentää, vai ovatko tyylit todella niin erilaisia, että niille jokaiselle tarvitaan oma nimi?
2 kommenttia:
Hahah, onpa monimutkasta! Löysin googlettamalla ihania esimerkkejä, tykkään classiclolitasta (http://atashi.files.wordpress.com/2008/06/201-0126_00.jpg) varsinki jos ei oo vaaleenpunasta, ja retrololitastakin löyty jotain kivoja!
Vaikka olenkin huono sanomaan kategorisoidessani itsekin, ovat minusta kaikki emololit ja muut vastaavat turhia kategorioita, länsimaalaisten tarvetta saada hyväksyntää kategorisoimalla itsensä ("ita!1!!" "eiku oon emololi") ja täten varsin epämääräisiä yrityksiä. Jos haluaa yhdistää lolitaa johonkin poikkeukselliseen, sanoo mieluummin vaikka loli-inspiroitunut kuin cowboylolita. Mua ainakin nyppii liika kategorisointi.
Lähetä kommentti