sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Lolita - Go!Go!

Tämä on lolitaa käsittelevän blogin ensimmäinen merkintä. Tämä blogi tulee käsittelemään lolitaa lolitan näkökulmasta. Kirjoitan omia mietteitäni lolitasta, kuin myös miiteistä ja tapahtumista sekä uusimmista ostoksistani.
Lolita on minulle tärkeä aihe. Oikeastaan voitaisiin sanoa, että se on elämäni suola. Itseasiassa se on lähes koko elämäni. Kulutan lolitan parissa paljon aikaa, enkä osaa kuvitella, mitä olisin ilman lolitaa - ilman lolitaa en nimittäin olisi minä.

Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron tietämättömille hieman lolitasta. Ne jotka kokevat tietävänsä lolitasta kaiken voivat jättää tämän merkinnän väliin.
Lolita-muoti sai alkunsa jo 1980-luvulla Japanissa, mutta nykyistä muotoaan muistuttavaksi se kehittyi vasta 90-luvun lopussa, jolloin se myöskin yleistyi. Länsimaihin lolita rantautui yleisen Japani-buumin aikaan, ja on tähän päivään mennessä saanut jo melko tukevan jalansijan katumuodin keskuudessa.
Japanissa lolita on lähinnä teinien ja nuorten aikuisten harrastama "sunnuntaityyli", länsimaissa lolitaa harrastetaan hieman laajemmin, aina ideaaliseen elämäntapalolitaan asti. Koska olen länsimaalainen, käsittelen lolitaa länsimaalaisen lolitan näkökulmasta. Siispä en, ikävä kyllä, voi kertoi teille viimeisimmistä ostoksistani Harajukusta (ellen satu käymään Japanissa), mutta sen sijaan voi analysoida lolitaa kuin Novala konsanaan (ja kertoa uusimmista ostoksistani Babyn verkkokaupassa).
Lolita ei ole sitä miksikä sitä useimmiten luullaan. Se ei ole fetissi- tai halloweenpukuilua, se ei ole sisäkkö- tai cosplayasu. Lolita on ihan "oikeaa" muotia, vaikkakin huonosti tunnettua ja ernuiluksi leimattua. Lolitan ei kuulu olla "hassu", lolitaan ei pukeuduta huomion takia, lolita on Vakava Asia.
Lolitan sanotaan ottavan vaikutteita esimerkiksi rokokoon älyttömyydestä, naisellisuudesta ja yltäkylläisyydestä, viktoriaanisen ajan sivistyksestä, kauneudesta ja hienostuneisuudesta sekä jopa vintage-ajan vaatteiden siluetista. Näitä kaikkia aikakausia yhdistää tietty naisellisuus, oikeastaan nykymittapuulla yliammuttu femiinisyys, jolloin miehetkin käyttivät vaatteissaan pitsiä. Myöskin suuret hameet, kapeat vyötäröt ja huolella laitetut hiukset yhdistävät aikakausia. Vaikka esimerkiksi rokokoo ja viktoriaaninen aika ovat ideologioiltaan melko erilaisia, niitä yhdistää silti jokin tietty asia. Ehkäpä se on kaipuu vanhaan, ehkäpä se on estetiikan ja tietynlaisen nautinnon korostaminen, mutta se, mikä näitä kaikkia aikakausia yhdistää, on se mikä toimii lolitan kulmakivenä. Lolita merkitsee jokaiselle harrastajalle jotain erilaista, joten se, mikä edellä mainittuja muodin aikakausia yhdistää, on jokaiselle eri.
Minun sydäntäni lähinnä on rokokoo. Arvostan nautintoa ja turhamaisuutta tietoa ja sivistystä, tai vanhanaikaisuutta ja siveellisyyttä enemmän (mikä ei tarkoita, etteikö sivistys olisi minulla tärkeää). Mielestäni estetiikan kanssa ei voida mennä älyttömyyksiin. Kampaukset eivät voi koskaan olla liian suuria, mukaan mahtuu aina vielä yksi rusetti. Vaatteiden kuuluu kimaltaa ja säihkyä, miellyttää silmää, ei ainoastaan peittää kriittisiä paikkoja. Rokokoo merkitsee minulle todellisuuspaikoisuutta, nautintoa ja lupaa olla kaunis (tai tuntea itsensä kauniiksi), se on minun kulmakiveni lolitaan.
Koska kukaan ei ymmärtänyt edellisestä kappaleesta mitään, selitän lolitan siluetin suomeksi. Suuret, polviin asti ulottuvat hameet, röyhelöiset paidat, kiharretut hiukset. Rusetit päässä, kasvoilla nukkemainen meikki. Rusetteja,, pitsiä, röyhelöitä. Laadukkaita materiaaleja ja kalliita vaatteita. Kaikkea on liikaa, "hyvän" maun rajoissa. Siinä teille lolita.
Joillekin lolita merkitsee "vain vaatteita". Tätä ajattelutapaa en ole koskaan ymmärtänyt. Miten joku voi väittää lolitaa "vain vaatteiksi" sen jälkeen, kun on kuluttanut sen parissa vuosia? Minulle lolita merkitsee jotakin enemmän. .

Moni haluaisi varmaankin kuulla tarkemmin lolitasta käytännössä, lolitasta ja historiaalisista aikakausista, lolitasta ja alalajeista, lolitasta elämäntapana, lolita-vaatteista, lolitasta ja Novalan ideologiasta jne., mutta niistä ne kerro vielä. Sitä varten minulla on tämä blogi, ja aion päivittää tätä jatkossakin. Luvassa on kuvia, kevyempää tekstiä, raskaampaa tekstiä ja kaikkea muuta tosi kiinnostavaa.
Siispä näkemisiin, rakkaat ystävät.
Seuraavaa päivitystä odotellessa...