maanantai 2. marraskuuta 2009

Celia

Minulla on BJD. BJD tarkoittaa Ball Jointed Dollia eli pallonivelnukkea, tässä tapauksessa aasialaista hartsista valmistettua "harrastenukkea". Nuken juju on sen muokattavuus. Silmät, hiukset ja ruumiinosat ovat kaikki vaihdettavissa. Nuken "meikin" eli face-upin voi tehdä itse, ja luonnollisesti myös vaatteet ovat vaihdettavissa. Nukesta voi siis luoda millaisen tahansa, maailmasta tuskin löytyy kahta täysin identtistä nukkea
BJD:t eivät ole leluja. Harrastajat ovat usein aikuisia, ikähaarukka on yllättävän suuri. Nuket ovat myöskin melko kalliita, joten jo senkään takia ne eivät sovi 6-vuotiaan syntymäpäivälahjapakettiin. BJD:t ovat ns. "harrastenukkeja", niitä tuunataan, niitä valokuvataan, niitä huolletaan ja rakastetaan. Harrastajat saattavat suhtautua nukkeihin hyvinkin intohimoisesti, ja kyseessä on "vakavasti otettava harrastus".
Siinä kaikki, mitä tietämättömien pitää BJD:istä tietää. Lolitan kannalta on mainittava, että esimerkiksi Baby on valmistanut BJD-vaatteita (ja kyllä, ne maksavat saman verran kuin ihmisten mekot).


Minun nukkeni nimi on Celia. Malliltaan se on Angel Regionin Ami, kooltaan MSD eli n. 43 cm. Peruukki ja suuri osa vaatteista on Lutsilta.
Ostin Celian puolitoista vuotta sitten, kun kiinnostuin hartsinukeista. Tarkoituksena oli seurailla muiden harrastelua hetki, ennen kuin ostaisin oman nuken, mutta tietenkään en malttanut odottaa kovin kauaa. Tilasin Celian melko äkkiä, ehkä vähän hätäisestikin, mutta en ole katunut hetkeäkään.


Täytyy myöntää, että olen aika "huono" BJD-harrastaja. En harrasta valokuvaamista, enkä erityisemmin osaa kustomoida nukkeani. Siksi en liikukaan ns. "skenessä", vaan harrastan ihan yksikseni. Se riittää minulle.


Aasialaiset uskovat, että mikä tahansa olio - etenkin ihmistä ulkonäöllisesti muisuttava - voi saada sielun, jos sitä rakastaa tarpeeksi. En usko yliluonnolliseen, mutta ajatus on aika mielenkiintoinen. Minä rakastan Celiaa, vaikkakaan en samaan tapaan kuin ystäviä tai aviomiestä. Ilokseni myös mieheni on kiintynyt nukkeen, ja on mm. sitä mieltä, että Celiaa ei saa hylätä laatikkoon, vaan sen pitää istua paikalla, josta näkee hyvin taloon. Mieheni kertoi myös, että aina kun hän astuu huoneesee, Celia naksahtaa hieman, ikään kuin nivelet liikahtaisivat. Minä en huonokuuloisena voi asiaa todeksi varmistaa, mutta luotan mieheeni. Aika jännää, vai mitä...?



10 kommenttia:

Pitsiperhonen kirjoitti...

Nukkesi on mielettömän söpö!
Itsekkin olen monta kertaa harkinnut nuken ostoa, mutta äiti ja isä eivät ole asiasta ihan samaa mieltä :')
(...ehkä vielä joskus kun saan jostain töitä että voin ostaa itse nukkeni.)
On hauska ajatella että kun esim. nukke harrastaja antaa rakkautta nukelleen, hoitaa sitä ja luo sille samalla kuvitteellista persoonaa että se ikään kuin alkaa elää. Ainakin harrastajan silmissä :)

Jousia kirjoitti...

Olen huonoakin huonompi nukkeharrastaja kun tyttö lymyilee omassa laatikossaan. Joskin kissani puri sitä kerran käteen, enkä halua enää riskeerata kisun henkeä. : ( On nukke meinannut kerran hyllynkin päältä tippua alas hyllyltä.

Anonyymi kirjoitti...

Näytät ihan 12 vuotiaalta. Säälittävää että joku sun ikänen leikkii nukeilla.

☆Saga☆ kirjoitti...

Ah, BJDt ovat vain niin nättejä! Itse joudun jakamaan huoneeni pikkuveljeni kanssa, joten mitään nukkekoristuksia on ihan turha edes haaveilla huoneeseen, ja BJDt (ja Pullipit myös!) ovat tosiaankin aika kalliita. Joten tyydyn ihastelemaan muitten nukkeja! :D

Anna kirjoitti...

Anonyymille tiedoksi että kommenttisi perusteella et todellakaan tainut lukea koko tekstiä...
---------------------------------
Tuo nukkesi on melkoisen söpö! Itselleni en BJD:tä halua, mutta Pullipit ja Blythet kiinnostavat. :>

Agitha kirjoitti...

Pitsiperhonen: Kiitos! ♥ Näinhän ne nuket nimenomaa "elää", omistajiensa mielessä. En usko että kovin moni ihan tosissaan ajattelee nukkensa olevan elossa, mutta näitäkin kyllä on... Whatever rocks their boat.

Jousia: Laatikko on kyllä hyvä turvapaikka lemmikeiltä ja auringolta, mutta en vaan voi sillä lailla piilottaa nukkea. xD Melkein kuin ruumisarkku tuo pahvilaatikko. :P

Anonyymi: No mutta mitä ulkonäöstä, sisinhän tässä ratkaisee. Jos nyt näytän 12-vuotiaalta, 75-vuotiaana näytän 50-vuotiaalta ja 100-vuotiaana 66-vuotiaalta... On kiva vanheta hitaasti! :P
Mitä säälittävää nukeilla leikkimisessä on? Tai etenkään "leikkimisessä"? Nuohan vastaavat melkein keräilyesineitä. Onko postimerkkien keräily säälittävää? Tai luonnon valokuvaaminen? Tai ihmisten meikkaaminen? Miten nämä aktiviteetit muuttuvat "säälittäviksi" heti kun niihin liittyy nukke? Eivät nuket alunperinkään ole mitään lasten leluja olleet (ja mitä säälittävää on leluissa?), puhumattakaan myrkyllisistä ja särkyvistä hartsinukeista.
Sääli etten koskaan tule saamaan vastausta kysymyksiini, anonyymit tuppaavat katoilemaan. :<

Candycotton: Odota muutama vuosi, niin saat oman asunnon. Sitten voi kerätä vaikka nukkearmeija. :P

Emilie: On kiva kun anonyymit joskus kertovat poikkeavan mielipiteensä. Sääli vain, että anonyymisti. :P Tykkään keskustella jne. vaikka vastapuoli katoileekin, tai jättää perustelematta.
Minäkin pidän Pullipeista ja Blytheista, etenkin AP:n versioista. :D Jonakin päivänä vielä hankin sellaisen. :P

Anonyymi kirjoitti...

"Minä rakastan Celiaa, vaikkakaan en samaan tapaan kuin ystäviä tai aviomiestä"
reps*

Minerva kirjoitti...

Celia on kovin kaunis. Ja uskon myös pyhästi siihen että kaikki voivat saada sielun ja hengen kunhan heitä vain tarpeeksi rakastetaan ja huomioidaan.

Oonu kirjoitti...

Oi kun on suloinen tyttö ♥
Itseltänikin löytyy BJD, poika tosin ja SD kokoinen. Toisen poikani (MSD) pitäisi kotiutua ihan lähipäivinä.. jännittää >__<

Omppu kirjoitti...

Oi kuinka nätin neidin omistatkaan! <3
Celia on todella kaunis BJD.
Itse harrastan myös aktiivisesti nukkeja, tosin pullippeja, joita minulla on kolme :)
Yksi niistä on Angelic Prettyn pullip, nimeltään Dal Joujou. Hänellä on päällään Dreamy Doll House ja hän on todella söpö! AP:n pullipt ovat ihania, sen takaan!