keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Princess Candy Pop


En voinut hillitä ostohimoani huomatessani, että Candy Pop -laukku oli tullut myyntiin Closet Childiin. Olen metsästänyt sitä jo kauan, ja nyt oli elämäni tilaisuus. Haluaisin sen myös vaaleansinivaaleanpunaisena, mutt valkovaaleanpunainen versio on käytännöllisempi. Laukku on yllättävän tilava ja rakenteeltaan tukeva, joten se varmasti säilyttää muotonsa ja sisältönsä moitteettomasti!


Ja kuten yleensä käy, kun ostan jotain, mukaan tarttuu yhtä sun toista muuta. Häpeäkseni en muista printin nimeä, mutta kaikki varmasti tunnistavat sen Angelic Prettyn parfyymiprinttinä. Se ei ole ollut wtb-listani kärjessä, mutta listalla kuitenkin, ja vieläpä nimenomaa minttuna. Se on ensimmäinen mintun värinen lolihameeni! Angelic Pretty ihastutti taas yksityiskohdillaan, olen erittäin iloinen! ♥

Olen viimeaikoina ostellut niin paljon kaikenlaista, että ajattelin pitää pientä taukoa. Tauko on ihan hyvä idea käytännöllisistäkin syistä, sillä vaatekaappini alkaa olla ääriään myöten täynnä, ja silti en haluaisi luopua yhdestäkään vaatekappaleesta. Seuraavat pari kuukautta keskityn nauttimaan siitä mitä minulla jo on, enkä osta mitään uutta. (On olemassa tosin yksi poikkeus, ja jos onnistun iskemään kynteni siihen, niin... ♥)

Kertokaa muuten jos tämä fontti on hankalalukuinen. Yritän keksiä itselleni uutta blogiin sopivaa fonttia!

20 kommenttia:

CL kirjoitti...

Haa se olit siis sinä joka vei Rose Toiletten nenäni edestä! >:D Pidä tuosta kaunokaisesta hyvää huolta;__; ja jos joskus jostain syystä olet myymässä sitä, niin tiedät ketä sen ostaa enemmän kuin mielellään *vink vink* ;)
Tuo laukkukin on hirmu suloinen!

Veera kirjoitti...

Tuo laukku on ihanin <3. Haluaisin sen itsekkin, ehkä hankin joskus ;D.

Agitha kirjoitti...

Crèmelice: Niin käy joskus. :D Vähään aikaan en kyllä ole myymässä, mutta ehkä sitten joooooooskus.

Mämmä: Näin on! ♥

Cinnamonhusky kirjoitti...

Yees, juuri olin sanomas että Rose Toilettehan se siinä. Mutta Créme, Agi vie aina kaikilta kaiken joten tervetuloa joukkoon. Tukiryhmän puhelinnumeroa voi kysellä allekirjoittaneelta.

ps. COOL LAUKKU JA HAME! ja sinistä sunki kaappiin kerpele! ;)

T kirjoitti...

Hei! Olen lukenut jo pidempään, mutta tämä on eka kommenttini. Sellaisen toivomuksen esittäisin, että jos laittaisit kuvat niin että klikkaamalla saisi huomattavasti isomman version. Olisi niin kiva nähdä tarkempia yksityiskohtia niin yksittäisistä vaatteista kuin asuistasikin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Aaah! Olen ihaillut noita candy laukkuja pitkään! <3 oh. Tuo lisää erimuotoja asuihin :D

Hauska hame ja todella nätti<3
Mitä meinaat pitää hameen kanssa?? :o
koko vaaleanpunaista kauluspaitaa varmaan ? :)

Ihanat ostokset<3 ja on hyvä pitää taukoa, sitten ilo on vielä suurempi kun pääset taas ostamaan ;)

Anonyymi korjaus kirjoitti...

Ainiin! lisäys äskeiseen Anonyymiin,
että fontti oli aika vaikealukuista ja jouduin suurentamaan sivua.

Muuten ihana<3

Jousia kirjoitti...

Candy pop on maailman paras laukku! Ja tuo väri sopii vaatekaappiisi todella hyvin.

Jousia kirjoitti...

+ minun oli hieman vaikea luke fonttia, mutta voin isontaa sitä. :D Minä ja minun huono näköni.

☆Emmi☆ kirjoitti...

ylisöpö toi laukku! ;__; <3 ja hame myös ;) fontti oli kieltämättä vähän vaikealukuista, mutta sain silti selvää ilman sivun suurentamistakaan. :)

Agitha kirjoitti...

Cinnamonhusky: Tukiryhmän puhelinnumero on 0700123123. Se on minttu, ei sininen.

T: Kiitos palautteesta ja blogin seuraamisesta! Tekisin niin mutta... en osaa.... Ehkä harjoittelen. :D

Anonyymi: Kiitos ja kiitos palautteesta! ♥ Hameessa on myös valkoista, joten voin koordinoida sen valkoisienkin paitojen kanssa. Mahdollisuudet ovat rajattomat. :P

Jousia: Tottavie, ja kiitos! ♥

Emi-chan: Kiitos ja kiitos palautteesta! ♥ Kokeilen seuraavalla kerralla eri fonttia.

Salli kirjoitti...

Taas uusia ihanuuksia! :D
Oletko koskaan harkinnut tekeväsi entryä, jossa postaisit kaikki lolivaatteesi? Minä en nimittäin pysy perässä enää. 8D(en kyllä pysy omissakaan)

Agitha kirjoitti...

Airi-san: Jepjep. :D En ole, koska siitä olisi liikaa vaivaa. Aina joskus teen vaatekaappipostauksia, ja niistä näkee suunnilleen mitä minulla on.

Sanna kirjoitti...

oi mikä laukku! niin söpö!

Agitha kirjoitti...

Sanna: Niin on, kiitos! ♥

Aimee kirjoitti...

bloggaaaaa jo <3<3<33<3

Agitha kirjoitti...

Ami: Joojoojoojoo...

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin tilata itsekkin kyseisen laukun (eriväreillä), mutta voisitko kilttinä ihmisenä auttaa minua, kun en saa rekisteröidyttyä closet childin sivuille? :C Ongelma on siinä zip cord kohdassa, kun en ymmärrä mitä siihen pitäisi laittaa? (kai jotain numeroita siitä kortista, vai?)
Jos olet tosi ihana ja osaat/haluat auttaa, niin olen hyyyyyyyyyyyyyvin kiitollinen sinulle!

Aah, ja muuten olitko Traconissa?

Unknown kirjoitti...

Hei, haluisin tietää että paljon tähän loli-tyyliin oikee uppoo rahaa? Mietin nimittäi itse kokeilla tätä, mutta se ei olisi sopinut yhteen bujettini kanssa... Onko halvempia tapoja harrastaa juuri loli-pukeutumista?

Block party Monstar kirjoitti...

Ihana <3
Rakastan minttua :DD
Ja Rose toilette on todella ihana mallisto <3
Laitahan jossain vaiheessa kuva niin näemme miten se pukee sinua (Todella hyvin, ei ole lolivaatetta joka ei sinua pukisi :D