sunnuntai 27. helmikuuta 2011

What's rori nao?


Minun mielestäni saunominen on kivaa etenkin silloin, kun minä olen se joka heittää vettä kiukaalle, ja savustan muut saunasta ulos. Se on melkein kuin bensan heittäminen liekkeihin, mutta en ole pyromaani, enkä pidä metsäpaloista.
Tämä tärkeän informaatioiskun jälkeen menen suoraan päivän aiheeseen.
Viimeaikoina on keskusteltu paljon siitä, mitä lolita oikeastaan on, ja mikä oikeastaan on lolitaa? Uskomatonta kyllä, aihe virittää keskustelua edelleen, vaikka lolita on jo suhteellisen vakiintunut ja melko yleisesti tunnustettukin tyyli, jonka rajojen luulisi olevan jokaiselle tyylin harrastajalle selviä omista vaatemieltymyksistä huolimatta.
Pukeutumistyyleillä on tapana kehittyä ja muuttua ajan myötä, ja sitä pidän jokseenkin kiistämättömänä faktana oli kyse sitten alakulttuureista tai huippumuodista. Kun jokin tyyli paisuu tarpeeksi suureksi, se ryhtyy välttämättä jakautumaan erilaisiin kuppikuntiin ja alatyyleihin jo senkin vuoksi, että suureen harrastajaknutaan mahtuu suuri määrä erilaisia mieltymyksiä, ja ajatus tuhatpäisestä lintukodosta, jossa kaikki ajattelevat samalla tavalla ja pitävät samanlaisista vaatteista, on naurettavan absurdi ja utooppinen. Voisin väittää, että tällaisessa yhteisössä on jotakin vialla, sillä yksilöt eivät pääse toteuttamaan omia erilaisia mieltymyksiään. Onneksi tällaista ahdasmielistä lintukotoa ei kuitenkaan ole, ja eräiden ahdasmielisten, konservatiivisten lintusten mielipiteillä ei oikeastaan ole minkäänlaista painoarvoa.
Kirjoitan tätä merkintää siksi, että haluan virittää keskustelua omaltakin osaltani ja tuoda julkisesti ilmi sen hämmennyksen tunteen, jonka eräät norsunluutorniin lukittautuneet lintuset saivat minussa aikaan. Alternatiivisen muodin harrastajilla on yleisesti tapana, jos ei hyväksyä, niin ainakin tunnustaa toisten vaihtoehtoisten pukeutumistyylien olemassaolo, myös alatyylien muodossa oman pukeutumistyylin sisällä. Sen luulisi olevan jokaiselle selvää, ja minun on vaikea uskoa, että jotkut ihmiset todella kokevat oikeudekseen ilmoittaa, että asiat jotka eivät heitä miellytä, eivät ole olemassa. Sen lisäksi, että tällaisten "mä en muuten leiki sun kaa koska sulla on hassut vaatteet"-julistusten toitottaminen on paitsi turhaa, myöskin erittäin harmillista, sillä todellisuudessa se ajaa toisistaan eriytyneet kuppikunnat entistä kauemmas toisistaan, eikä näin ollen edesauta lintukotoutopiaa juuri lainkaan.
Oma linjani esimerkiksi old-school sweetlolitan suhteen on selkeä - minusta se näyttää hassulta ja vanhanaikaiselta, mutta ymmärrän ja hyväksyn sen tosiasian, että jonkun toisen mielestä siinä saattaa olla jotain hyvinkin kiehtovaa. Ja vaikka en ymmärtäisikään, en kehtaisi sanoa sitä ääneen, sillä vain peiliin vilkaiseminen muistuttaa minua siitä, ettei minulla hassuine vaatteineni ole mitään syytä tai oikeutta moralisoida toisen pukeutumista. Mitä eroa Babyn valkoisella sydänessullä tai Sugary Carnivalilla todella on? Entä kirkuvanpunaisilla hiuksilla ja ponihäntälisäkkeillä? Molemmat poikkeavat valtavirrasta, tyylikyydestä ja hyvästä mausta niissä määrin, että näennäinen ero on epäoleellinen.
Infantiili ikäroolileikkijä on puhunut.

20 kommenttia:

A. Myrskytuuli kirjoitti...

Hei!

Tämä oli mielestäni todella hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus! Ja se, mikä tekee siitä erityisen mielenkiintoisen on se, että vajaa kaksi tuntia sitten keskustelimme ystäväni kanssa tästä samasta aiheesta. Kiitos tästä, kirjoitus oli mielenkiintoinen ja oli ilo kuulla mielipiteesi ^^

Hyvää päivän jatkoa!

terveisin,
Aristosa

Agitha kirjoitti...

Aristosa: Aihe on erittäin pinnalla nyt! Kiitos siitä, että jaksoit lukea. :D

Cinnamonhusky kirjoitti...

Kaikesta tyylistähän ei tarvitse pitää mutta en ole koskaan pitänyt vanhasta kunnon "me ei leikitä teidän kaa"-ilmiöstä, se on infantiilia jos mikä. Vaikka toisaalta on varmaan wanhoille loleille terapeuttista eristäytyä johonkin juttelemaan omista inspiraationlähteistään, joskin uskon että tämän olisi aivan hyvin voinut toimittaa terriblessäkin.

inkeri kirjoitti...

toi "me ei leikitä teidän kaa" juttu on niin totta. Ja mielestäni myös erittäin lapsellista, vaikka aikuinen en ole itsekkään. Toisen kanssa ei olla sen takia, että hänen mielipiteensä eivät aina myötäile siun omii mielipiteitä ja hänen pukeutumisensa ei vastaa siun mielipidettä "oikeasta" pukeutumisesta. Osut naulan kantaan, että se ei tee muuta kuin hallaa jo valmiiksi erilleen muodostuneiden ja elävien ryhmien väleille. Utopiaa on tosiaan ajatella, että koskaan tultaisiin toimeen täydellisesti ilman ristiriitoja. Tiedostamme kaikki että erilaisuutta on. Miksi omaa erilaisuutta korostetaan sulkemalla muut pois. Hieno ja varmasti monille lukemisenarvoinen postaus. Kiitos(:

Noora kirjoitti...

Hahaha, olipa sunkuulonen teksti! Tuli hyvä mieli noiden ihanien teräväkielisten kommenttien lukemisesta.

Agitha kirjoitti...

Cinnamontroll: Tai sitten vanhat elegantit lolit voi tehdä sen elegantisti, eikä kailottaa inhoaan jotain onnetonta vaatemerkkiä kohtaan boostatakseen omaa egoaan. Mun käsittääkseni infantiilit pikkulapsetkit osaa leikkiä keskenään vaikka toisella onki nolo haalari, tiedä sitten mikä tässä mättää...

Hjerte: Juurikin näin, ja kiitos kehuista. :D Kaikki ei kuitenkaan voi miellyttää kaikkia, ja on vähän pakko oppia sietämään sellaisiakin asioita, joista ei tykkää. Toisten noloille vaatteille saa tuhahdella kaikessa rauhassa, mutta sen julistaminen julkisesti vain sattuu olemaan harvinaiseen tyhmää, etenkin kun näennäinen motivaatio tälle toiminnalle on wanhojen hywien lintucotoaicojen palauttaminen.

Noora: Ei vituta. :////// Must on kiva et mun rage piristää. :D

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuntuu, että olet vihainen jostain. Alun vertauskuvat veden heittämisestä kiukaalle ja tulen ruokkimisesta vihjaavat, että haluat nostattaa omaa pientä draamaa. Samoin merkintäsi allekirjoitus, jossa viittaat itseesi infantiilina ageplayerina, kuvastaa jotain salaista katkeroitumista.

Sinua on selvästi loukattu viime aikoina. Tahdotko tehdä Enfant Terriblestä oman armeijasi puolustamaan kolhittua sydäntäsi? Haluatko nähdä kaikkien nyökkäilevän kanssasi kuin yhtenä leukana, että se henkilö, joka ei suostunut leikkimään kanssasi samalla hiekkalaatikolla vaatteidesi takia, on kamala, konservatiivinen, ahdasmielinen lintukodon liputtaja?

" eräiden ahdasmielisten, konservatiivisten lintusten mielipiteillä ei oikeastaan ole minkäänlaista painoarvoa. "

Onko tässä edes minkäänlaista kyseenalaistamisen varaa? Olet vihainen jollekulle. Mitäs tämä draama on?

Anonyymi kirjoitti...

>>Tai sitten vanhat elegantit lolit voi tehdä sen elegantisti, eikä kailottaa inhoaan jotain onnetonta vaatemerkkiä kohtaan boostatakseen omaa egoaan.

Miksi luulet, että jonkun brändin haukkuminen on oman egonsa boostaamista? Tämäkin taitaa nivoutua siihen, että joku on haukkunut sinulle Angelic Prettyä. Kun ajattelet haukut vain egoboostiksi, niiden painoarvo ja samalla loukkaavuus vähenee huomattavasti.

>>Toisten noloille vaatteille saa tuhahdella kaikessa rauhassa, mutta sen julistaminen julkisesti vain sattuu olemaan harvinaiseen tyhmää, etenkin kun näennäinen motivaatio tälle toiminnalle on wanhojen hywien lintucotoaicojen palauttaminen.

Eivät kai nämä lintukotoajat mitenkään liity old schooliin?

Tämä sekä merkintäsi kuulostavat vähän siltä kuin vihjailisit, että inhoat old schoolia etkä oikein hyväksykään sitä. Inhosi syy juontaa juurensa siitä, että olet epävarma oman OTT:n puoleen kallistuvan loleilusi asiallisuudesta, mikä johtuu edellä mainitusta ageplayeriksi haukkumisesta. Haluat hienovaraisesti lytätä old schoolia, jotta itsevarmuutesi OTT:sta kohoaisi.

Säilytät kuitenkin vaikutelman kohteliaisuudesta. Et saa ketään vetämään herneitä nenään, koska toitotat sitä, että on vaiettava jos ei hyväksy. Jollain tavalla sanojesi asettelu kuulostaa siltä, että olet juuri vaikenemassa omasta hyväksymättömyydestäsi. Haluat kaikkien tietävän, että pukeudut mielestäsi ylivertaisesti, mutta japanilaiseen tapaan loukkaat sivistyneesti ja hienovaraisesti.

Eikä kannata sanoa, että olen pelkuri kirjoittaessani eriävää mielipidettä anonyymisti. Vaikka minulla olisi blogspot-tunnus, en olisi yhtään sen nimellisempi tai kasvollisempi kuin näinkään, koska minulla ei ole blogia.

Agitha kirjoitti...

Anonyymi: Tiedän, että tiedät, mistä draamasta on kyse. Ja kyllä, voisin sanoa olevani vähintäänkin hämmentynyt eräiden tahojen käytöksestä, mutta en usko, että ihan vihaisuuteen asti. Tämä voi pitää eräänlaisena kannanottona erääseen kannanottoon, mistä arvelen jokaisen tähän kommentoivan anonyymin olevan vallan mainiosti perillä.

AnonyymiII: Tämä tietenkin olettaen, että Angelic Prettyn haukkuminen on minulle jonkinlainen henkilökohtainen loukkaus. Toinen vaihtoehto on, että todella pidän jonkin suositun brändin avointa haukkumista lumihiutalesyndroomaisena egobuustauksena. Puolueellinen arvioni on, että kyse saattaa olla vähän molemmista.

Mitä lintukotoaikojen ja old-schoolin yhteyteen tulee, minä en ole se, joka niitä yhtenäisyyksiä näkee. Pitkään loliskeneen osallistuneena voin rehellisesti sanoa, että lintukotoajat on turhaa romantisoimista, ja jos luet tekstini tarkemmin saatat huomata, että se käy kyllä rivien välistä ilmi.

Hienosta psykoanalyyttisestä tiivistelmästäsi minulla on omat psykoanalyyttiset mielipiteeni, joita en koe tarpeelliseksi tuoda esiin näin julkisesti. Sanottakoon kuitenkin, että toisin kuin minua provosoineilla tahoilla, minulla ei ole mitään ongelmaa muiden ihmisten vaatetuksen kanssa, miellytti se silmääni tai ei, enkä perusta yhteisöjä joihin tietynlaiset ihmiset eivät minun mieltymyksieni vuoksi ole tervetulleita. Luonnollisesti loukkaannun OTT-sweetejä loukattaessa, tapahtui se sitten ageplayvihjailun tai muun vastaavan kautta, mutta se ei käsittääkseni välttämättä liity epävarmuuteeni pukeutumistyylistäni. Kukaan tuskin haluaa tulla haukutuksi (edes epäsuorasti) tyylitajuttomaksi itsevarmuudesta huolimatta.

En näe mitään ristiriitaa siinä, että kehoitan toisia vaikenemaan, jos he eivät jotain hyväksy, ja teen itse samoin. Tälläkään ei tosin ole mitään tekemistä sen enmpää old school -lolitan tai minkään muunkaan tyylin kanssa, sillä vuosien varrella toisten ihmisten vaatteiden pällisteleminen ja kritisoiminen on käynyt aika vanhaksil. Se, mitä minä en hyväksy, liittyy pikemminkin siihen kuinka naurettavaksi jotkut ihmiset pätemisentarpeessaan saattavat heittäytyä. Ikävä kyllä siitä kykenen vaikenemaan vain vaivoin, mutta yritän parhaani.

On hieman ristiriitaista, että ensin oletat minun potevan epävarmuutta, ja sitten väität minun pönkittävän omaa ylivertaisuuttani. Tämä ei tietenkään ole mahdotonta, kuten me keittiöpsykologit tiedämme, mutta hieman hassua silti.

Minulla ei ole tapana hermostua siitä, jos joku ei halua nimeään julkaista. Kun haluan herättää keskustelua, olen valmis keskustelemaan kasvottomienkin ihmisten kanssa niin kauan kuin keskustelu pysyy asiallisena. Bloggertunnuksen puute tosin on melko heikko tekosyy, sillä kommentoiminen nimimerkillä on mahdollista ilmankin tunnuksia.

Anonyymi kirjoitti...

" Tiedän, että tiedät, mistä draamasta on kyse. "

Ei, en tiedä, vaikka en ole mielestäni elänyt mitenkään tynnyrissä viime aikoina. Haluatko kertoa, mikä draama se on?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos pitkästä ja kiinnostavasta tekstistä.

Agitha kirjoitti...

Anonyymi: Siinä tapauksessa on parempi, ettet tiedäkään. :D Turha tätä juttua on paisutella tämän enempää.

Anonyymi: Ole hyvä vain. :---D

Anonyymi kirjoitti...

Johtuuko se jostain, mitä clg:ssa on tapahtunut?

Anonyymi kirjoitti...

*cgl:ssa. Tai egl:ssa, loli secretsissa ja niin edespäin.

Cinnamonhusky kirjoitti...

Sori ku tuun kommentoimaan vielä lisää mutta, se joka luulee että Agi 1. pitää itseään ylivertaisena 2. haluaa kasvattaa fanijoukostaan jonku terribleläisten armeijan old schoolia vastaan 3. pitää sen kaiken takana vielä Agia epävarmana ja motiivina hälle on vain egonsa kasvatus - ON LUKENUT LIIKAA SALALIITTOTEORIOITA. eiköhän tässä ole kyse vain yksityishenkilön suuttumisesta siinä tilanteessa jos hänen tyyliään arvostellaan tavalla jota sitä on viimeaikoina arvosteltu.

Agitha kirjoitti...

Anonyymi: Ei, kyllä tämä on ihan suomalaisten omaa pelleilyä. Asia loppuun käsitelty.

Cinnamontroll: Salla rakas kenraalini kärkijoukossa old school -loleja vastaan, pyydän sinua seisomaan asemissa kunnes toisin pyydetään. :D

Anonyymi kirjoitti...

"Ikäroolileikkijä".

Sana takertui ikävästi... Mielestäni on hyvin outoa, että yleisesti (sen oman käsitykseni mukaan minkä olen saanut) lolitaa pidetään aikuisille, nuorille naisille "sopimattomana" pukeutumisena, sillä se on "lapsellista ikäroolileikkimistä". Mistä pääsenkin aiheeni ytimeen. Tissispissis, ns. "valtavirtamuoti" on yleinen, joten sitä ei kummemmin ihmetellä. Mutta. Jos selaamme muotinäytöskuvia esim. Trendi -lehdestä, niin ei yhdelläkään mallilla ole leggingsejä ja toppia tmv. "tavallista". Miksei tätä "valtavirta"(teini)muotia sitten pidetä katutyylinä? Miksei "muodiksi" voisi laskea vain huippusuunnittelijoiden "todellista" muotia?

Lolitan lapsellisuudesta. Omasta mielestäni lolita ei ole yhtään, lainkaan, ollenkaan, mitenkään lapsellista. Eivät lapset niin pukeudu. Niin he unelmoivat, eivätkä edes realistisesti kuvittele koskaan voivansa pukeutua niin. Se on tyttölapsille vain mukava ajatus... Leikki. Sillä lolitahan on nuorisomuoti.

Paino sanalle nuoriso. Siihen on tarkoitus pukeutua siis nuorena; ei pikkulapsena. Jos emot/punkkarit/gootit yms saavat kulkea "rauhassa" (tarkoitan siis, että monille tutumpi, en tarkoita huuteluilta rauhassa, sillä omaa kokemusta kyseisestä pukeutumisesta ei ole) mustat sävyt ovat normaaleja ja niitä näkyy kadulla paljon. Mutta joku jolla on jotain pastelliväristä pistää heti katukuvassa silmään kuin kenkälusikka kaurapuurossa. Tämä on outoa ja jopa inhottavaa.

Paino sanalle muoti. Kyseessä on siis muoti, ei roolileikki. Tästä ei tämän enempää sillä suurin osa tämän blogin lukijoista tietää kuitenkin kyseisestä aiheesta.


Agitha, mielipiteidesi ihailijana tahtoisin kuulla mielipiteesi mielipiteestäni. Terveisin eräs pölöläinen ja blogisi lukija.

Agitha kirjoitti...

Eräs pölöläinen ja blogini lukija: Olen erittäin pahoillani siitä, että viestisi koko alkuosa meni minulta kokonaan ohi. Olen sitä mieltä, että muotionmuotionmuotia. On ikävää, muttei yllättävää, että ihmiset pitävät lolitaa jonkun sortin pukuluina, koska siltähän se epäilemättä näyttää.
Mitä lapsellisuuteen tulee, kyse on mielleyhtymistä, ei siitä millasia lapset todella ovat. Asian todellinen laita vaikuttaa mielleyhtymiin jonkin verran, muttei kuitenkaan määritä niitä kokonaan. Siinä on nääs aika monta muuttujaa. Toisin sanoen valtavirta sen päättää, mitä mikin on ja millaisena mitäkin pidetään, eikä siihen logiikalla tai terveellä järjellä ole mitään sanottavaa.
Minun mielestäni ei ole lainkaan outoa, että lolita erottuu farkunharmaasta valtavirrasta hyvässä tai pahassa, vaikka se onkin harmillista. Ihmisiä ei voi kieltää ihmettelemästä, ja olen melko varma, että myös tämän blogin lukijat ovat joskus katsoneet vastaantulijaa pitkään ja ajatelleet "mitä hittoa tolla on päällä" viitsimättä ottaa asiasta sen enempää selvää.
Toivon tosiaan, että ainakin suurin osa blogini lukijoista tietää lolitan olevan Ihan Oikeeta Muotii, ja siksi onkin niin hämmentävää, että henkilöt, jotka tiedostavat tämän asian hyvinkin selkeästi, ryhtyvät kieltämään sen osan olemassaolon omien mieltymyksiensä perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

Niin olen tätä oldschool jengiä, mutta en näe tätä minkäänlaisena ajatuksena eristäytymisestä, vai vaan yhtenä lisänä. Minun käsittääkseni kenelläkään "lintukotolaisella" ei ole aikomustakaan lähteä täysin ovet paukkuen terriblestä, tai kieltää ketään liittymästä kyseiseen yhteisöön vaatteiden perusteella, painotus aiheissa on vain erilainen ja kapea-alaisempi. En näe mitään ongelmaa siinä, jos OTT-sweettarit haluaisivat perustaa oman lisäyhteisönsä, vain sen tyylin ihkuttamiseen. Miksi erilaisuuden tunnustamisen tarvitsisi välttämättä tarkoittaa vihamielisyyttä erilaiseksi tunnustettua kohtaan?

Agitha kirjoitti...

elfie: Jutun juju onkin, että yhteisössä itsessään ei ole mitään vikaa sen enempää kuin sen rivikäyttäjissäkään. Ymmärrän kyllä, että yhden jäsenen esittämät kärjistetyt passiivisaggressiiviset kommentit eivät edusta koko yhteisön kantaa, ja tämä merkintä ottaakin kantaa vain näihin epäsuoriin loukkauksiin. Sen lisäksi kritisoin tapaa, jolla jotkut yhteisön jäsenet yhteisöä profiloivat.
Terriblellä ei ole asian kanssa oikeastaan mitään tekemistä, koska kahdessa yhteisössä jäsenenä oleminen samanaikaisesti on täysin mahdollista. Ikävää, jos ilmaisin tämän kantani epäselvästi.