Minun mielestäni saunominen on kivaa etenkin silloin, kun minä olen se joka heittää vettä kiukaalle, ja savustan muut saunasta ulos. Se on melkein kuin bensan heittäminen liekkeihin, mutta en ole pyromaani, enkä pidä metsäpaloista.
Tämä tärkeän informaatioiskun jälkeen menen suoraan päivän aiheeseen.
Viimeaikoina on keskusteltu paljon siitä, mitä lolita oikeastaan on, ja mikä oikeastaan on lolitaa? Uskomatonta kyllä, aihe virittää keskustelua edelleen, vaikka lolita on jo suhteellisen vakiintunut ja melko yleisesti tunnustettukin tyyli, jonka rajojen luulisi olevan jokaiselle tyylin harrastajalle selviä omista vaatemieltymyksistä huolimatta.
Pukeutumistyyleillä on tapana kehittyä ja muuttua ajan myötä, ja sitä pidän jokseenkin kiistämättömänä faktana oli kyse sitten alakulttuureista tai huippumuodista. Kun jokin tyyli paisuu tarpeeksi suureksi, se ryhtyy välttämättä jakautumaan erilaisiin kuppikuntiin ja alatyyleihin jo senkin vuoksi, että suureen harrastajaknutaan mahtuu suuri määrä erilaisia mieltymyksiä, ja ajatus tuhatpäisestä lintukodosta, jossa kaikki ajattelevat samalla tavalla ja pitävät samanlaisista vaatteista, on naurettavan absurdi ja utooppinen. Voisin väittää, että tällaisessa yhteisössä on jotakin vialla, sillä yksilöt eivät pääse toteuttamaan omia erilaisia mieltymyksiään. Onneksi tällaista ahdasmielistä lintukotoa ei kuitenkaan ole, ja eräiden ahdasmielisten, konservatiivisten lintusten mielipiteillä ei oikeastaan ole minkäänlaista painoarvoa.
Kirjoitan tätä merkintää siksi, että haluan virittää keskustelua omaltakin osaltani ja tuoda julkisesti ilmi sen hämmennyksen tunteen, jonka eräät norsunluutorniin lukittautuneet lintuset saivat minussa aikaan. Alternatiivisen muodin harrastajilla on yleisesti tapana, jos ei hyväksyä, niin ainakin tunnustaa toisten vaihtoehtoisten pukeutumistyylien olemassaolo, myös alatyylien muodossa oman pukeutumistyylin sisällä. Sen luulisi olevan jokaiselle selvää, ja minun on vaikea uskoa, että jotkut ihmiset todella kokevat oikeudekseen ilmoittaa, että asiat jotka eivät heitä miellytä, eivät ole olemassa. Sen lisäksi, että tällaisten "mä en muuten leiki sun kaa koska sulla on hassut vaatteet"-julistusten toitottaminen on paitsi turhaa, myöskin erittäin harmillista, sillä todellisuudessa se ajaa toisistaan eriytyneet kuppikunnat entistä kauemmas toisistaan, eikä näin ollen edesauta lintukotoutopiaa juuri lainkaan.
Oma linjani esimerkiksi old-school sweetlolitan suhteen on selkeä - minusta se näyttää hassulta ja vanhanaikaiselta, mutta ymmärrän ja hyväksyn sen tosiasian, että jonkun toisen mielestä siinä saattaa olla jotain hyvinkin kiehtovaa. Ja vaikka en ymmärtäisikään, en kehtaisi sanoa sitä ääneen, sillä vain peiliin vilkaiseminen muistuttaa minua siitä, ettei minulla hassuine vaatteineni ole mitään syytä tai oikeutta moralisoida toisen pukeutumista. Mitä eroa Babyn valkoisella sydänessullä tai Sugary Carnivalilla todella on? Entä kirkuvanpunaisilla hiuksilla ja ponihäntälisäkkeillä? Molemmat poikkeavat valtavirrasta, tyylikyydestä ja hyvästä mausta niissä määrin, että näennäinen ero on epäoleellinen.
Infantiili ikäroolileikkijä on puhunut.
