tiistai 26. toukokuuta 2009

Wonder Party



Tänään sain Closet Childista tilaamani hameen. Se on taas Angelic Prettyä, tällä kertaa Wonder Party -nimisestä mallistosta.
Kun huomasin hameen myynnissä, olin innoissani. Tykkään Makin suunnittelemista printeistä, ja Wonder Partyn hankkiminen oli käynyt mielessä jo silloin kun mallisto ilmestyi Angelic Prettylle myyntiin. En kuitenkaan halua lähteä mukaan siihen kilpajuoksuun, minkä printtien ilmestyminen aiheuttaa, joten ajattelin antaa asian olla, jospa vaikka löytäisin Wonder Partyä jälleenmyynnistä. Ja tällä kertaa lykästi!
Olin myöskin hieman hämmentynyt, kun näin hameen myytävän. En tiennyt, että Wonder Partystä oli tehty myös kakkoshame, luulin että hameita oli liikkeellä vain yhden mallisia. Joku voi kertoa, onko tämä versio parempi kuin tavallinen Wonder Party -hame. Oma veikkaukseni on, että tämä on "ylijäämäkangasversio", mitä Angelic Pretty tuntuu valmistavan ylimääräisistä printtikankaista. Näin päättelin siitä että hame on tehty kolmesta kangassuikaleesta, kuten näkyy, eikä yhdestä "kokonaisesta" kankaasta kuten yleensä. Joku valaiskoon minua.
Pidän tosin tästä versiosta enemmän kuin "tavallisesta", printtihameet tuppaavat joskus olemaan hieman tylsiä kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Taas kerran rakastuin Angelic Prettyn pitsiin. Se on juuri sitä söpöä ja siroa ja siinä on rusettikuviointi! Yksityiskohdat forever!
Tilasin Angelic Pretyltä myös Dream Doll OP:n, Colorful Heart JSK:n ja Jewelry paidan. Angelic Pretty kuitenkin lähettää tavarat niin inhottavan hitaasti, ja vielä JP-storesin kautta, että en uskalla elätellä suuria toiveita vaatteiden saapumisesta Desuconiin mennessä. Nyt minulla on sinnekin jotain päällepantavaa!

10 kommenttia:

Roosa kirjoitti...

Miten sinulla yksinkertaisesti on RAHAA? Kun katson profiilia niin siellä stäällä lukee tänään sain Ap:n tilauksen... Olen vain ihmeissäni miten raha riittä, sillä ei esim. AP ole erityisen halpa.

Agitha kirjoitti...

Rin: Noh noh, raha-asiat ovat yksityisasioita. Sanottakoon, että syön loppukuun pelkkää spagettia. Toiset juo rahansa, toiset ostaa elokuvia, jotkut matkustaa, minä ostan lolivaatteita. Kun ei ole erityisemmin muita menoja (mitä nyt pitää elossa pysyä), niin kai sitä rahaa vaan kertyy...

Anonyymi kirjoitti...

Toi muuten on pajon kivempi kuin se "varsinainen" hame. Ja pitsi on niiiin sievä! Varmaan näyttää tosi upealta sun päällä. Grau!

Agitha kirjoitti...

Enedria: ... Grau...? :,DD
Ja nii mustkii, ja istuu jotenki nätimmin, kun on enemmän laskoksia. Iik iik jonku pitää pitää miitti että pääsen ~mahtailee~.

Hyytelö kirjoitti...

rakastan näitä "ostin tänään sitä ja tätä ja sain kaupan päälle Tralla Lalla OP:n!"-postauksia! Odotan innolla tilaustesi saapumista, vaikka ne vaatteet eivät edes ole tulossa minulle...

Roosa kirjoitti...

Niin mutta elokuvat ovat halvempia, kuin lolitat...

Agitha kirjoitti...

Hyytelö: Kiva kuulla. :DD Joskus ajattelen että ne ovat tylsiä, mutta toisaalta, minun blogi, minä määrään... Kenenkään ei ole pakko lukea. :P
Rin: Jos todella rakastaa jotakin, rahalla ei ole merkitystä. Raha on kuitenkin vain kangaslappuja ja metallinpalasia, väline saada mitä haluaa. Toivon tosiaan että kukaan ei keräile rahaa harrastuksekseen, tosin eipä muiden harrastaminen ole minun ongelmani... Minulle lolimekkojen arvoa ei mitata rahassa, ja siihen nähden ne ovat suhteellisen edullisia! Et kai vain arvostele muiden harrasuksia niiden hinnan perusteella? Eikö olennaisinta ole, että kukin on onnellinen?

Anna kirjoitti...

Tuo on IHANA!

On varmaan ihanaa omistaa joku kauniin ja suositun printin versio, jota ei ole ihan joka vastaantulijalla. *o*

Alexandra kirjoitti...

Oij, aivan ihana tuo hamonen! :)

Agitha kirjoitti...

Emilie ja Qamarel: Kiitos, ja näin on. :D