maanantai 22. kesäkuuta 2009

Replicat

Replica on alunperin tarkoittanut täydellistä kopiota alkuperäisestä. Replicoita käytettiin mm. museoissa, jos alkuperäiskappaletta ei ollut saatavilla näytille, joskus ne esittivät jopa sellaisia esineitä joita ei koskaan ollut ollut olemassa.
Lolikielessä replica on kuitenkin vain hienovaraisempi sana kopiolle. Loli-replica voi olla hyvin samanlainen kuin alkuperäinen, tai sitten sen muistuttaa alkuperäistä vain etäisesti. Replicalla voidaan tarkoittaa mitä tahansa tavalla tai toisella yleensä merkkituotteesta kopioitua tuotetta, kuten kenkiä, koruja, vaatteessa olevaa printtiä tai vaikka koko vaatetta. Joskus rajan veto on vaikeaa. Teemaltaan samanlaisia vaatteita ilmestyy brändeiltä usein samaan aikaan (esimerkiksi Baby ja Angelic Pretty julkaisevat puudeli-teemaiset vaatteensa samoihin aikoihin), ja joskus brändit tekevät toisiaan muisuttavia vaatteita ihan vahingossa (kuinka monella tavalla voi valmistaa scallop-helmaisen hameen miehustanyörityksellä?). Nämä eivät kuitenkaan ole replicoita. Brändit saattavat matkia toisiaan, mutta replicalla tarkoitetaan nimenomaa selvästi alkuperäistä muisuttavaa, yleensä materiaaleiltaan huonolaatuisempaa ja usein ainakin hieman halvempaa vaatekappaletta.
Replicat ovat nousseet suureen suosioon lolimaailmassa viimeaikoina. Etenkin kansainvälisissä piireissä mm. Bodylineä suositaan yhä enemmän ja enemmän, vaikka bärndin arvostus ei ole mitenkään vähentynyt. Bodylinestä olen kirjoittanut jo aikasemmin, joten nyt keskityn myös muihin suuriin kopioijiin, kuten FanplusFriendiin ja Secret Shopiin. Bodyline on kuitenkin erittäin pinnalla nyt, joten ikäväkseni joudun toistamaan itseäni hieman.
Mikä saa ihmiset ostamaan replicoita? Moni perustelee kopioiden suosiota rahapulalla. On suuri houkutus saada paljon vähällä, on vaikea vastustaa kiusausta kun mekon hinnalla saa helposti koko asun kenkineen ja laukkuineen. Heikompi laatu tai edes se, että kopio on helposti tunnistettavissa kopioksi, ei ole niin huono puoli että tilaisuus kannattaisi olla käyttämättä.
Toinen usein kuultu perustelu on brändien koot. Lolibrändit tekevät suhteellisen pieniä vaatteita, M-kokoisella suomalaisella ei ole kovin hyvät mahdollisuudet mahtua vaikkapa Angelic Prettyyn, Moitieen tai Mary Magdaleneen. Baby ja yllättäen myös Innocent World tekevät tosin vaatteita myös suuremmissa koissa, mutta japanilainen L ei vastaa länsimaalaista L:ää. On helpompi tehdä tilaus FanplusFriendille, jolloin vaatteen saa täysin omilla mitoillaan jos niin haluaa. Vaate ei välttämättä ole ihan samanlainen kuin alkuperäinen, mutta tärkeintähän on, että voi tuntea itsensä kauniiksi itselleen sopivissa vaatteissa?
Jotkut myös ostavat replicoita silloin, kun alkuperäistä ei enää ole missään myytävänä.
Kaikki replicat eivät tietenkään ole cosplay- ebay- tai fetissivaateliikkeiden surkealaatuisia kopioita. Myös ammattiompelijalla teetätetyt ja itsetehdyt tarkoituksella jotakin toista vaatetta muisuttavat vaatteet ovat kopioita. Itse (tai ammattilaisella) tehdyt vaatteet ovat varmasti itselle sopivia, vaikka hintaa saattaakin tulla brändimekon verran.
Mitä vikaa replicoissa sitten on? Onko väärin saada paljon vähällä? Onko se edes keneltäkään pois, brändihän myy edelleen? Joskushan ne tehdään samoissa tehtaissakin, silloinhan on ihan väärin maksaa pelkästä nimestä! Oikeastaan kaikki taitavat voittaa kopioita ostaessa. Vai?
Niin. Minä itse en osta kopioita. Kokemuksella voin sanoa, että ne eivät ole sama asia. FanplusFriend ja Bodyline käyttävät molemmat halpoja materiaaleja, kankaat saattavat olla hötöisiä tai kummallsien liukkaita, ja jos vika ei ole kankaassa pitsi on tylsää Eurokangastyyppistä peruspitsiä tai rusetit ovat lurpallaan tai jokin sauma repsottaa tai hame vain ei istu kunnolla. Brändinkään laatu ei tietenkään ole mitenkään superia. Tietysti lolibrändit hakkaavat H&M:n ja Gina Tricotin kumppaneineen mennen tullen, mutta "oikeisiin" brändeihin verrattuna lolivaatteet eivät ole mitenkään ihmeellisiä. Minulta on pari kertaa lähtenyt nappi irti paidasta, ja Angelic Prettyn sukasta lähti irti koristemansikka! Olen jopa löytänyt muutamia irrallisia langanpätkiä! Nämä seikat eivät tosin poista sitä autuuden tunnetta, kun hypistelen Angelic Prettyn uniikkeja rusettipitsejä ja ihmettelen kankaan tukevutta mutta kuitenkin ah-sitä-pehmeyttä. Laatu ei kuitenkaan ole se varsinainen syy, miksi suosin brändiä ehdottomasti yli kopioiden.
Brändivaatteissa ihastelen yksityiskohtia. Kopiot näyttävät samalta edestä ja kaukaa, mutta aitoja vaatteita lähemmin tutkiessa löytää kauniita yksityiskohtia. Ne saavat minut huokailemaan ihastuksesta. Saatan tuijottaa yhtä sitomisnauhaa ties kuinka pitkään!
On myöskin pakko myöntää, että brändissä viehtättää se aitous. Tietysti on aika mahtava fiilis, kun niskaa hankaa Angelic Prettyn nimi, mutta saan myöskin hyvän omantunnon, kun tiedän että raha on mennyt oikeille ihmisille. Suunnitteleminen on kovaa työtä, ja koen että on väärin käyttää hyväksi toisen tekemä työ.
Jopa hinnan lasken hyväksi puoleksi! Lolita jaksaa kiinnostaa haasteellisuutensa takia. Jos vaatteita saisi kotikaupungista hintaan 15 e/kpl, käyttäisin niitä kyllä, koska pidän niistä, mutta en osaisi arvostaa niitä samalla tavalla. Hymy on leveä, kun on heittänyt 300 euroa mekkoon, jota käyttää vain "erityistilaisuuksissa" (minulle lolita on aina erityistä itsessään). Myöskin joidenkin vaatteiden "harvinaisuus" jaksaa innostaa. Kun postissa saapuu joku harvinaisempi vanha printti, olo on kuin metsästäjällä joka on juuri kaatanut karhun.
Minun mielestäni kopiot (paitsi omaan tarkoitukseen valmistetut) ovat aina vähän väärin. Tämä koskee myös Secret Shopin kenkiä ja Rocking Horse -kopoita niiden kaikessa yleisyydessään. Olen sitä mieltä, että mikään syy ei ole aivan riittävä kopion ostamiseen. Harva loli on syntynyt yläluokkaiseen perheeseen, melkein kaikki joutuvat tekemään työtä brändinsä eteen. Joillakin taloudellinen tilanne voi tietenkin olla niin kurja, että brändiin ei ole varaa, vaan raha kannattaa käyttää ruokaan ja vuokraan. Köyhän ei tosin kannata ostaa halpaa. Jos taloudellinen tilanne on oikeasti niin paha, kannattaa unohtaa lolivaatteet kunnes jokainen päivä ei ole elossasäilymiskamppailu.
Oma koko saattaa tietysti olla ongelma. Kaikki eivät ole hentoisia luonnostaa, ja vaikka varsinaista ylipainoa ei olisikaan, brändi saattaa silti näyttää makkarankuorelta päällä. Minä olen kuitenkin julmasti sitä mieltä, että painoaan voi aina pudottaa (tai lisätä, joillekin brändi on oikeasti liian isoa), jos todella rakastaa lolivaatteita. Se ei välttämättä tarkoita nälkäkuuria tai syömishäiriötä, esimerkiksi mitoilla 95/75/100 mahtuu jo useisiin Babyn vaatteisiin olematta "laiha". Edes Angelic Prettyn vaatimat mitat (suunnilleen <85/65/90) eivät ole vielä "epäterveet". Terveellisillä elämäntavoilla pääsee jo pitkälle, ryhdistäytyminen tekee hyvää mullekkin kuin loliharrastukselle!
On tietysti ikävää, jos oma lempiprintti sattuu olemaan himoittu harvinaisuus. Silloin houkutus ostaa kopio voi olla todella suuri. Minä kuitenkin nautin harvinaisuuksien metsästämisestä, vaikka ajoittain onkin turhauttavaa kun elämänsä suurta rakkautta ei vain löydä. Yrittäminen kuitenkin palkitaan, ja vaikka jälleenmyyntihinta saattaa olla valtava, mikään hinta ei ole liian suuri unelmien toteutumisesta! Tai jos on, on rahaa säästettävä lisää. Vaikkapa viisi vuotta. Tai kymmenen...
Toisin sanoen, jos todella haluaa ihka aitoo burandoo, ja ostaa replicoita vain koska jostakin syystä ei voi brändiä saada, pitää yrittää kovemmin. Jos siis TODELLA haluaa. Olen nimittäin huomannut, että vaikka tilanne sallisi brändin ostamisen, monet ostavat mieluummin kopioita. Henkilökohtaisesti pidän sitä hämmästyttävänä. Vaikka pidänkin brändistä osittain vain koska se on brändiä (niin tekin, myöntäkää pois), on silti niin monta hyvää syytä olla tyytymättä replicaan. Tämän ei ole tarkoitus olla mikään brändin ylistysvirsi, mutta totta se on. Hämmennyn aina uudestaan ja uudestaan, kun egl:ssä lolit ilahtuvat kun Bodyline on tehnyt taas "uusia ihania kopioita siitä ja siitä mekosta", vaikka alkuperäisen mekon ilmestyessä kukaan ei hiiskunut mitään. Pelkään (kyllä, pelkään hieman), että kopiot kasvattavat suosiota entisestään. Minulle lolitassa on nimittäin tärkeää sen "prinsessamaisuus", hintoineen, harvinaisuuteneen ja laatuineen. Eikö teillekin?

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"saan myöskin hyvän omantunnon, kun tiedän että raha on mennyt oikeille ihmisille"

Öhh, et voi olla täysin varma miten oikeudenmukaisesti rahat menevät ihmisille. Saahan suunnittelija siitä palkkansa, mutta entäs kankaat ja pitsit jotka on tehty jossakin perähikiässä lapsityövoimalla palkalla 20snt/tunti? Menevätkö ne 300e mekostasi silloin oikeudenmukaisesti mekkosi tekijöille?

Brändikään ei ole täydellistä! 8(

Nao-yu kirjoitti...

Jotenkin ihailtavaa tuo mielipiteidesi vahvuus. Itse aina muutan mielipidettä kun joku perustelee omaa asiaansa hyvin (u___u)

Itsellä ei tosin tästä aiheesta ole mitään mielipidettä. Asia on minulle vain niin yhden tekevä. Ehkä siitä syystä, että itse mielummin teetätän mekkoni (ja muut vaatteeni) tädilläni :'D Tai sitten siitä, että jos joku vaate saa minussa sen "iik aivan ihana pakko saada!"- fiiliksen niin en välitä alkuperästä.

Toki minäkin unelmoin brändistä, mutta niiden saamisessa on muitakin ongelmia kuin raha.

Sandra kirjoitti...

Ihan niin kuin anonyymi sanoi, niin ei voi luottaa siihen että rahat menevät oikeeseen paikkaan. Okei, rahat menevät Angelic Prettylle, mutta olen melko varma siitä että suunnitelija ei saa enemmän irti siitä kuin tavallinen tuntipalkka. Ja ennen kun sitä on todistettu, en usko että brändit eivät käyttäisi materiaaleja mitkä ne saavat halvalla lapsityövoiman takia.
Mutta ymmärrän kuitenkin tekstin pointti, sillä olen samaa mieltä vaatteiden yksityiskohdista ja rakastan niitä yli kaiken, mutta minun mielestäni niistä tulee vaan vielä hanimpiä jos katsoo vähän halvempaa tavaraa aina välillä! :)
Itse olen siitä mieltä että nyt kun Body Line on alkanut toteuttaa omia designeja (tai no siitä kisasta mut kuitenkin) niitä pitäis ostaa paljon, replikoiden tilalle ja sillä tavalla näyttää niille että omat luomukset kannattavat. Ehkä saisimme sillä tavalla pikkuhiljaa bodyline joka ei tehdä kopioita? :D Koska on se faktaa että heidän laatunsa on paranut niin paljon että koko jutskast voisi tulla jotain ihan hyvää.

Agitha kirjoitti...

Anonyymi: Harvoja asioita voi tietää varmaksi, joten tykkään puhua todennäköisyyksistä. Ainakin osa brändien työntekijöistä tekee hommansa asiallisissa oloissa (made in Japan, duh), toisin kuin vaikka Bodylinellä. Vaikka brändissä maksaa nimikin, on myös muita syitä miksi tavara maksaa niin paljon. Materiaalikustannukset on aina suuret tosiaan, mutta työtekijöiden palkatkin kyllä näkyy hinnoissa. :P Kankaitten alkuperää on vaikeampi selvittää, mutta ainakin vaatteet on parsittu kokoon Japanissa. Bodyline taas on 100% valmistettu Kiinassa, ja halvoista hinnoista päätellen epäilyttävissä oloissa (eikös pelkät kankaat maksa jo jonkin verran, puhumattakaan kuljetuksista, kaupan työntekijöiden palkoista jne)...:P Eli brändi on todennäköisemmin eettinen sijoituskohde. JA minun sydäntäni ei ole varsinaisesti kovin lähellä kiinalaisraukat, "oikeille ihmisille" meinaa lähinnä sitä että printin suunnittelija saa printistä rahaa...

Nao-yu: Tykkään sanoa mielipiteeni niin kuin se on, ja koska minulla on aiheesta mielipide, olen joutunut perustelemaan sen itselleni. :P Tosin monen mielestä olen lapsellinen brändihoro joka ei tiiä oikeesta elämästä (tm) mitään, ja vihaan kaikkia jotka ei osta burandoo ja kattelen nenänvarttani pitkin... Mutta siksi minulla on blogi. :D Jos juttuni ärsyttävät, tätä ei tarvitse lukea. Jos puhuisin samoista asioista vaikka foorumilla, useampi ihminen, jota minun mielipiteeni ei kiinnosta, joutuisi lukemaan tämän ja provosoituisi.

Sandra: AP on todennäköisemmin eettinen kuin Bodyline (katso edellinen vastaus), mutta eihän mistään voi olla varma. Senhän todisti jo taannoinen Marimekon skandaali. (Tai vaikka tutun ja turvallisen H&M:n.) Mutta olisi kyllä hyvä, jos joku japaninkielitaitoinen voisi joskus haastatella AP:ta (tai jotain muuta brändiä, käytän AP:ta esimerkkinä koska AP on minulle tärkein), ja kysellä vähän että missä kankaat tuotetaan jne. :P Mutta iso osa työstä tehdään Japanissa, ainakin suunnittelu ja kokoon parsiminen. :>
Bodyline on parantanut tapojaan, ja olisi tosi jees jos kopioiminen lakkaisi, mutta en usko että Bodyline voisi nousta brändiksi minun silmissäni ikinä. Fetissivaatteiden myyminen lolivaatteiden seassa, epäilyttävän halvat hinnat... Pelkästään jo Bodylinen nimi on lolibrändille sopimaton. :P Eli parhaimmillaan Bodylinestä tulee jotakin mitä Anna House on nyt, kauppa josta voi ostaa perusvaatekappaleita vähän edullisemmin.

Caramea kirjoitti...

Hyvin perusteltua tekstiä, ei siinä mitään. Sen kuitenkin haluaisin sanoa, että mielestäni mikään vaate ei ole itsensä lihottamisen tai laihduttamisen arvoinen; lähtökohtaisesti vaatteiden pitäisi sopia ihmiselle, eikä ihmisten vaatteille. (Jos on sairaalloisen lihava niin silloin tietenkin kannattaa laihduttaa, mutta slloinkin oman terveydeb, ei vaatteiden takia). Lisäksi kaikki eivät voi lihoa; esimerkiksi minä elän sen todellisuuden kanssa kanssa, että vaatteet ovat minulle vyötäröltä usein liian suuria (kyllä, jopa brändivaatteet. Kyllä, jopa Moitié ja IW), ja joudun suosimaan vaatteita vyötärönauhoilla ja shrringillä. Minä en vain liho vaikka söisin mitä, piste. Ja nuo antamasi mitat (95/75/100) ovat loppujen lopuksi aika pieniä. Sille ei voi mitään, jos oma lantio sattuu vaikka ihan lantioluiden takia olemaan leveä. Etenkin AP:n mitat alkavat olla jo aika pirun pieniä, sillä 60 sentin kapoinen vyötärö on luonnostaan suht harvinainen. Itsekin kannatan periaatteessa brändiä, mutta olen myös sitä mieltä, että kannattaa mielummin ostaa oikeankokoinen kopio kuin yrittää sulloa itsensä liian pieneen vaatteeseen shirringit paukkuen.

Agitha kirjoitti...

Caramea: Sitä, pitääkö ihmisen mahtua vaatteeseen vai vaatteen ihmiselle pohtiessa omat arvot tulevat esiit. Onko lolita todella kaikista tärkeintä? Jos vaatteet ovat oikeasti koko elämä, ainoa harrastus ja ilon aihe (joo, ei varmaan kovin tervettä, joskus voisi kirjoittaa juttua lolien yleisestä mielenterbeydestä xD), voi alkaa pohtimaan onko oma "hyvinvointi" (hyvinvointi heittomerkeissä siksi, että laihduttaminen ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole mikään este itsestään pitämiselle, parhaimmillaan se parantaa hyvinvointia, toki liian pitälle vietyä kaikki on haitallista...) tärkeämpi asia kuin lolivaatteet. Monelle varmaan on, mutta on ihmisiä jotka ovat valmiita näkemään valtavasti vaivaa mahtuakseen just siihen ihkuinpaan mekkoon. Kyse on vain omasta arvojärjestyksestä. Sen lisäksi täytyy sanoa, että vaikkapa Bodylinen replicat eivät ole yhtään sen isompia kuin brändivaatteet (vai ovatko nykyään? kokemusta vain parin vuoden takaa). :P Esim Fanplusfriendiltähän on tosin poikkeus custom-kokoineen. Ja siltikin, jos ei ole valmis omaa vartaloaan muokkaamaan vaatteiden takia, voi vaikka ostaa Babyltä niitä L-kokoisia vaatteita. Ne alkavat olla oikeasti sen kokoisia, että jos niihin ei mahdu niin vararengasta löytyy jo hieman, ja siitä kannattaisi vaikka sen terveyden kannalta päästä eroon. Olen siis sitä mieltä, että edes ihmisen koko ei ole mikään ehdoton syy ostaa kopioita alkuperäisen sijaan. En voi uskoa ihmistä, joka väittää että "ostaisin brändiä mutku oon liian iso, mut ihan oikeesti haluisin kyl...". Kovalla tai vielä kovemmalla työllä VOI saada itsensä ainakin niihin suurimpien brändivaatteitten mittoihin, ja jos siihen ei vain kykene, ei minun mielestäni halua tarpeeksi. :P Siispä tykkään olettaa että henkilö ostaisi kopioita jokatapauksessa. Tosin, siinä, että ei oel valmis tekemään mitä tahansa vaatteitten takia ei ole mitään pahaa!! (Huomhuom!!) Se on oikeastaan aika tervettä. Mutta LOLIHARRASTUKSEN KANNALTA AJATELTUNA kyse on yrittämisen puutteesta.

Anonyymi kirjoitti...

mm, mielenkiintoista tekstiä, sanoisin.~
Omasta mielestä replicat ovat ihan ookoo, mutta silti mielummin brändi jos pitää valita.
Itse olen tälläinen pahainen 13w nulikka enkä omista ainuttakaan brändilolivaatetta, ja näin, mutta omasta mielestä replicat ovat esim. siitä hyviä että niillä voi pikkuhiljaa aloitella loliharrastusta. : )
Omat vanhempani eivät suostu brändivaatteita kustantamaan eikä tämän ikäiset vielä paljoa oikein esim. kesätöitä saa + rahaa menee muutenkin vähän sinne sun tänne. Siksipä mielummin säästäisin ensin vaikka brändimekkoon mutta ostaisin esim. kengät replicoina.
Minun mielestäni se on järkevää. Voihan replicat sitten ajan myötä myydä pois jos vaikka saisi jostain alkuperäiset tilalle. : >

Agitha kirjoitti...

Anonyymi: Siinä olet oikeassa, että loliharrastusta ei kannata aloittaa suoraan brändistä. Mutta replicat eivät ole ainoa vaihtoehto brändin ulkopuolella. Esimerkiksi Anna House myy ihan aitoja (eli itse suunniteltuja, ei kopoituja) vaatteita hirmuisen halpaan hintaan. Niillä saa enemmän skenepisteitä kuin esim. Bodylinellä + hyvän omantunnon + rahaakin jää vähän yli. Anna House myy myös kenkiä ja muuta. Tietysti on muitakin vaihtoehtoja, kuten teetättäminen tai itse ompeleminen, vaihtoehdoista mahdollisesti paras. Myöskin käytettyjen vaatteiden kaupat (esim. Closet Child) ja ykstityishenkilöiden myymät tuotteet kannattaa katsastaa (esim. Terriblen sisäiset kaupat ja huuto.net). Suosittelen myös suomalaista SweetSweetiä, vaikka tilausjonot ovatkin melkoiset. Replica ei siis todellakaan ole ainoa vaihtoehto, vaikka brändiä ei kannatakaan heti harrastusta aloittaessa tilata. ;D

saku kirjoitti...

Mä en kamalasti välitä onko kopio vai ei (koska en ostele kalliita vaatteita), kunhan vaatteet sopivat hyvin ja näyttävät hyviltä. Hyvä kuitenkin, että jaksat kirjottaa omia mielipiteitäs tänne, vaikka jotkut tulevat jyrkästi vastaan.

Agitha kirjoitti...

Saku: Kaikki ei välitä, ja siinä ie varsinaisesti ole mitään vikaa. Minä vain en tykkää replicoista, en ymmärrä miksi on niin vaikeaa tehdä omia vaatteita eikä rahastaa muiden ideoilla. Maailma olisi paljon monipuolisempi paikka, jos kukaan ei suoraan apinoisi ketään... :P

Anonyymi kirjoitti...

Juujuu, kyllä minä sen tiedän, mutta tarkoitin vain että ne ovat esim. yksivaihtoehto kun aloittaa loleilun. : )

Agitha kirjoitti...

Anonyymi: Toki ovat, mutta miksi valita verrattain huonompi vaihtoehto, kun parempaa, eli joissain tapauksissa halvempaa ja etenkin aitoa, on tarjolla?

Anonyymi kirjoitti...

"Anonyymi: Toki ovat, mutta miksi valita verrattain huonompi vaihtoehto, kun parempaa, eli joissain tapauksissa halvempaa ja etenkin aitoa, on tarjolla?"

Mietipä sitä, kun itse tilasit bodylinelta ja omistit SS:n teapartyt :D
Meinaan vaan, että mielipiteesi on oikeutettu ja hyvin perusteltu ja olen suurimmaksi osaksi samaa mieltä, mutta kannattaa ymmärtää (ja omakohtaisten kokemuksien myötä varmasti ymmärrätkin) myöskin niitä, jotka ostavat replicoita niin säästyy turhilta ja päätä vaivaavilta kysymyksiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen Caramean kanssa samaa mieltä... vaatteiden tulee sopia ihmiselle, eikä ihmisten vaatteille. Länsimaalainen, normaali, ei tikkulaiha, n. 175 cm pitkä nainen on lähes auttamattomasti liian pitkä brändivaatteille. Kun pituus kasvaa, mitat kasvavat myös leveyssuunnassa. Joten n. 155-160 cm pitkille ihmisille mitoitetut vaatekappaleet ovat ehkä hiukka liian pieniä mitoiltaan, puhumattakaan istuvuusongelmista.

Laihduttaminen oman terveyden ylläpitämiseksi on ok, mutta jotkut ihmiset eivät ikinä laihdu tiettyihin brändimittoihin, vaikka kuinka liikkuisivat. Se mitta esim. reisien ympärillä ei välttämättä ole läskiä, se voi olla myös lihasta :D. Ja samalla lailla jolla kulla voi olla luonnostaan D-kupit, joita ei vaan saa taiottua pois.

Ja haluaisin sanoa myös omasta kokemuksesta, obsessessoin aikoinani laihdutuksesta yläasteella silloin miljoona vuotta sitten; se ei tuonut kuin pelkkää surua. Aye, olin silloin laihimmillani kuin mitä koskaan ennen sitä tai sitä myöhemmin, mutta olin myös onnettomin. Harrastin juuri liian pienien vaatteiden ostoa laihduttamisen motivoimiseksi (vrt lolitamaailmassa se ihkuin brändimekko johon on pakko mahtua). Sanoisin, että paljon parempi on ostaa itselleen juuri sillä hetkellä oikean kokoisia vaatteita, normeja tai lolitaa, ja nauttia niistä. Oli ne brändiä tai replicoita tai itse tehtyjä replicoita.

Agitha kirjoitti...

Anonyymi1: En ole koskaan tilannut Bodylineltä, vaan ostin suoraan Japanista kaupssa käydessäni. Silloin en ollut edes kuullut Bodylinestä, ja reaktioni oli "omg omg halpoja lolivaatteita, pakko ostaaaaa". Matkan jälkeen kyllästyin Bodylinen vaatteisiin heti, ne olivat tyhmän näköisiä päällä ja niistä roikkui lankoja ja jotenkin ne vain olivat suttuisia. Puolen vuoden sisään myin kaikki pois. SS:n teapartyt tilasin, kun "kaikilla muillakin oli". Se ei ollut fiksua, motivaatio oli erittäin huono. Kaduin ostostani jo ennen kuin kengät saapuivat, ja myin ne yhden käyttökerran jälkeen, kun olin tilannut aidot. :P Eli kyllä tuli asiaa mietittyä kun replicoita omistin, ja tavallaan siksi koen olevani sopiva asiaa kommentoimaan. Kokemusta kun on.

Anonyymi2: Okei, lolibrändivaatteet eivät mahdu kaikille. Aaaand? Oikeuttaako se replicoiden oston? Tarkoitus ei ollut kirjoittaa mitään brändin ylistysvirttä, vaan pohdiskella replicojen tarpeellisuutta ja eettisyyttä. Pointti ei ollut, että "kaikkien lolien pitäs laihduttaa et ne mahtuu brändiin", vaan "brändiin mahtumattomuus ei oikeuta replicojen ostamista, koska on tarjolla myös omaan kokoon suunniteltuja ei-brändiä-mutta-ei-replicoita. Itse tekeminen? Anna House? Tilaustyöt? Otin vain mahtumisasian esiin siksi, että moni käyttää sitä tekosyynä ostaa replicoita mieluummin kuin aitoja vaatteita. Pidän sitä hassuna, koska esim. Bodylinen replicat ovat samaa kokoluokkaa burrranddon kanssa. Mahtuminen on tekosyy. Todellinen syy on minun mielestäni oikein julmasti ja tosi ilkeästi sanottuna laiskuus. Kun aitoa ei jakseta metsästää, kun sen etteen ei viitsitä tehdä töitä. Siitä on minun mielestäni kyse replicavillityksessä hyvin pitkälti. Mutta hei, ei siitä tarvitse tehdä itselleen ongelmaa vain koska asia ärsyttää minua! :D

Anonyymi kirjoitti...

No mutta siinäpä oli vastaus esittämiisi kysymyksiin, miksi joku ostaa replicoita :)

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin anteeksi että laitan tämän anonyyminä.

Itsekin pidän ja arvostan toki brändiä koska ne vaatteet vaan on yksinkertaisesti niin hienoja. Monet vuodet olen haaveillut AP:n ja Babyn mekoista mutta raha on esteenä. Saan vuodessa brändimekon verran rahaa ja se tulee käytettyä lähinnä kaikkeen välttämättömään että pystyn elämään. :D Kesätöitä en ole viime kesinä saanut vaikka kovasti olen hakenut eivätl´kä vanhempanikaan kustanna synttäri, joulu, yms. lahjoiksi satojen eurojen mekkoa. 8(

Mutta nuo vaihtoehtosi replicoiden tilalle. En koe Anna housen vaatteita itseni tyylisiksi eivätkä ne ole erityisen sopivia jööttiloliin eli jätän mieluummin ostamatta kuin tuhlaan rahani vaatteeseen mitä en käytä.

Ompelijalla teettäminen on _kallista. Jos ei ole varaa brändiin niin miten ompelijaan??

Itsetekeminen on kyllä hyvä vaihtoehto mutta vaatteet eivät silloin välttämättä ole puoliksikaan yhtä laadukkaita/hyvännäköisiä kuin replicoiden.

Terriblen sisäisissä kaupoissa harvemmin myydään sitä iki-ihanaa unelmamekkoa kohtuuhintaan....

Näiden syiden takia hyväksyn replicat. Voin hyvällä omallatunnolla ostaa esimerkiksi blousen tai jonkin yksinkertaisen hameen/mekon. Eiväthän kaikki bodylinenkään vaatteet ole suoraa tekemällä tehtyjä replicoita? Lisäksi FF:n ja Bodylinen valikoimat ovat huomattavasti suuremmat kuin vaikkapa sweet-sweetin ja sieltä saa myös printillisiä vaatteita omg. En siltikään näe replicoita ykkösvaihtoehtona mutta hyväksyn ne.

Kilometriviestini ideana oli lähinnä se että älä nyrpistele nenääsi jos näet jollain replican. Tietysti sinulla on omat mielipiteesi ja muilla omansa mutta jäi häiritsemään se millaisen negatiivisen kuvan viesteistäsi saa. Replican ostoon on voinut vaikuttaa moni muukin asia kuin laiskuus! :)

Agitha kirjoitti...

Anonyymi3: Minun todella pitäisi vääntää rautalangasta, että en vedä hernettä nenään tai saa pahoinvointikohtausta jos näen jollakulla replican. Minä itse en halya ostaa replicoja, ja aina kun näen lolin jolla on jotakin feikkiä, ihmettelen ehkä miksi. Sinulla selvästikin on syitä ostaa replicoita, vaikka olenkin sitä mieltä että etenkään ne SS:n teapartyt tai Fruit Parlor -hame Bodylineltä eivät ole välttämättömiä... Ja minä itse haluaisin mieluummin yhden asun joltakin brändiltä, kuin kolme asua Bodylineltä. Mutta se on jokaisen oma päätös, ei koske minua. Bodylinelläkin ON ainakin vähemmän tunnistettavia replicoita, ja se on aika jees, etenkin jos kantaja ei niin välitä siitä että kyseessä on ei ole merkkivaate ja että laatu ei välttämättä ole niin hyvä. OK, kunhan vaate näyttää hyvältä. Puhun nimenomaa replicoista, inhoni Bodylineä kohtaan (niin, Bodylineä, ei Bodylineä omistavia) varmaankin vähenisi jos Bodyline myisi itse suunnittelemiaan vaatteitaan. Eli: edes mikään hirvittävä rahatilanne ei oikein oikeuta ostamaan juuri niitä näyttävimpiä ja röyhkeimpia replicoita, Bodyline myy nykyään jopa muutamaa omasuunnittelemaa mallistoa, ja kunnoitan sitä, jos onnistu välttämään kiusauksen ja olemaan ostamatta niitä kaikkei röyhkeimpia väärennöksiä. Vaate ostetaan, koska siitä pidetään, ja jos todella pitää esim. Fruit Parlourista, niin luonnollisesti metsästää sen aidon ja tavan jolla siitä maksaa. Jos siitä taas ei niin välitä, niin ostaa jonkun toisen.
Älä huoli, en nyrpistele nenääni loleille jotka ostavat feikkejä. (Mikä ihme siinä on että minut aina nähdään nyrpistelemässä nenääni vaikka niin en ole koskaan tehnyt? :DD) Hyvänen aika, melkein jokainen loli omistaa jotain epä-aitoa, jos ei muuta niin feikki Rocking Horset! Hyväksynnästä ei kannata huolehtia, melkein kenelläkään ei oikeasti ole mitään sanomista feikkeihin. Itseasiassa minun pitäisi olla maineestani huolissani, olenhan BRÄNDILEHMÄ, BRÄNDIHORO, ELITISTIPASKA, RIKAS JA HEMMOTELTU PENTU jne. ;P Eli tavallaan brändiloleille (typerä termi...) nyrpistellään nenää enemmän kuin "tavallisille", eli sellaisille jotka omistavat vähän kaikkea itsetehdystä ja feikeistä burnadoooon. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Pakko sanoa, Agitha, että mikäli haluat välttyä olemasta kaikkien mielestä BRÄNDIHORO JA ELITISTIPASKA (en ole kenenkään kuullut väittävän niin, hmm) niin älä vedä niin kovasti huomiotasi itseesi tässä elitistijupakassa. Siis toisin sanoen älä toitota joka paikassa kovaan ääneen siitä, että ihmisten mielestä olet elitisti, koska se saattaa saada jotkut miettimään, onko sinulla jotain syitä olettaa, että muut pitävät sinua elitistinä...

Agitha kirjoitti...

Hyvä Anonyymi, et kai sinä mieti niin? Minä en ainakaan ole kuullut kenenkään olevan sitä mieltä. Pohdin vain, että minun kannattanee olla kovasti varuillani juuri tällaisten vääriskäsityksien varalta (ja kun yhtenä elitistien tuntomerkkinä yleisesti tunnutaan pitävän "vaatekaappia täynnä brändiä"). Toivon todella, että kukaan ei leimaa ketään missään miksikään vain siksi että joku sanoo, ettei halua tulla leimatuksi.
Se kieli poskella hymiö oli siinä ihan tarkoituksella. :< Lähinnä meinasin, että kun jotkut ihan oikeasti ajattelevat, että brändin omistaminen tekee brändihoron (jos ei merkkivaatteiden omistaminen, niin mikä sitten?), niin kai minäkin sitten olen sellainen? Yhyy! :< ;P

Anonyymi kirjoitti...

Oletko myymässä tällä hetkellä lolivaatteistasi mitään pois?

Agitha kirjoitti...

Anonyymi: Myyn välillä vaatteitani Terriblen sisäisissä kaupoissa, mutta tällä hetkellä siellä ei taida olla mitään.