maanantai 17. elokuuta 2009

Lolita & Trendit vol. 2

Kirjoitin jo aikaisemmin lolitassa esiintyvistä trendeistä, niiden kiertokulusta ja suhteesta valtavirran trendeihin. Nyt lienee aika päivittää käsityksiä tämänhetkisistä trendeistä.
Minua koskettavin asia on se, että sweetlolita alkaa olla "out". Saavutettuaan äärimmäisen söpöyden huipun, ihmisten kiinnostus siirtyi muualle. Lolipiireistä ei yleensä "naureta ketään ulos", kauniit mekot pysyvät kauniina vuodesta toiseen, mutta nyt sweet-villityksen loputtua olen huomannut pientä kitinää siellä täällä. Sweet alkaa olla tylsää, sweet toistaa itseään, sweetlolit ovat toistensa kopioita. Joissain piireissä vaikuttaa siltä, että sweetlolitaa (huom. sweetlolitaa tyylinä, ei sweetloleja ihmisinä) vastaan on hyökätty melko raivokkaastikin. Luonnollisesti suuri osa entisistä sweetloleista kokee sweetin olevan "ei ihan se oma juttu, vaikka söpöä onkin", joten aggressiivisuus on tietysti marginaalisen porukan asenne.
Monet povailevat gothiclolitan nousukautta, sillä etenkin kansainvälisissä yhteisöissä gothiclolit ovat pitkästä aikaan saaneet paljon positiivista huomiota. Melkein uskaltaisin väittää, että Moitiéta käyttävät lolit ovat "suosiossa" nousemassa Angelic Prettyä käyttävien lolien ohi. Se on luonnollista, Angelic Pretty ja muut supersweetmerkit alkavat olla nähtyjä ja kieltämättä hieman pitkästyttäviä. Moiti
élla taas on ollut oma vannoutunut faniporukkansa vuosia, vaikka se ei olekaan ollut "pop". Nyt Moit alkaa myös valtavirran silmiin näyttää tuoreelta ja kiinnostavalta.
Oma veikkaukseni kuitenkin on, että classicloli olisi seuraava villitys. Merkit ovat selvästi havaittavissa jo nyt. Moni ilmoittaa lempibrändikseen Mary Magdalnen tai Innocent Worldin, ja "hillitympi ja luonnollisempi" loli alkaa taas näyttää jännittävältä. Harva jaksaa enää katsella epäinhimillisen näköisiä loleja piilolinsseissään, peruukeissaa ja meikkikerroksissaan. (Tietenkään sweetlolita ei edellytä peruukkia tai circle-linssejä, mutta suurimmat sweetloli-idolit ovat melkolailla "epäaitoja", joten jotkut ajattelevat sen kuuluvan asiaan.)
Myöskin hieman yksiselitteisempi seikka selittää classiclolin nousua. Yllättäen monien nykyinen lempibrändi Innocent World ja Mary Magdalene avasivat molemmat tilausmahdollisuuden myös ulkomaalaisille asiakkaille. Babyn ja Angelic Prettyn järjestäessä tilausmahdollisuuden myös ulkomaalaisille, sweetlolita nousi suosituimmaksi tyyliksi. On täysin luonnollista, että classicloli ottaa nyt vallan.
Täytyy myöntää, että olen hieman surullinen. Oma suosikkityylini on edelleen sweetlolita (niin on aina ollut, jopa gothiclolin valtakautena), ja on ikävää lukea kuinka monet pitävät sweetlolitaa mauttomana ja liian lapsellisena. En tietenkään ota mielipiteitä loukkauksena, ja olen erittäin tietoinen kaikkien lolityylien mauttomuudesta, mutta on silti jotenkin haikeaa hyvästellä sweetlolitan valtakausi. Kauden vaihtuminen ei tietenkään tuhoa koko sweetlolikulttuuria (onhan meillä edelleen gothiclolejakin! :P), ja vaihtumisessa menee kauan (kuinka nopeasti edes intohimoinen loliharrastaja saa muutettua koko vaatekaappinsa sisällön?), mutta se on silti jotenkin hassua. Toisaalta odotan innolla kauniita classicloliasuja, sillä parhaimmillaan classicloli on hillittyä, mutta kuitenkin niin kaunista, että ihan itkettää. Ja sitäpaitsi, sweetlolin vaihtuminen classicloliin tarkoittaa vanhojen vaatteiden myymistä pois. Olen tarkkana. :P (Tosin mitään vaatekaapintyhjennysryntäystä ei oikeasti kannata odottaa. Suurin osa muuttaa kaappinsa sisältöä hiljalleen, ja moni tuntuu ajattelevan "tykkään classiclolista enemmän, mutta kun nyt kerran sweettiä on jo näin paljon, niin..." Kunhan lohdutan itseäni.)
Älkää kuitenkaan huoliko, Princess Illusion pysyy sweetpainoitteisena egoboosterinani, josta toivottavasti on iloa myös muille! Kuulumisiin, rakkaat lukijat!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oon iteki huomannu ton. :) Mut ehkä se johtaa siihen, että vanhoja vaatteita yritetään myydä jne. ja ostaa sitten uutta tilalle.
(Omasta mielestäni) myös hiustrendit on hieman muuttunut: muistan miten jossakin ihasteltiin AP:n myyjien hiuksia (massiivisuutta ja vaaleanpunaista väriä tms.) kun taas nyt tuntuu että monet pitävät sitä "vähän nolona" tai ""aika lapsekkaana". Itse seuraan lolimuotia jonkin verran, mutta kivointa lolitassa on alati muuttuvat hiustrendit (joku kokeilee jotakin uutta --->pari muutakin tunnettua lolitaa kokeilee sitä ----> kaikki kokeilevat sitä ----> kaikki vannovat uuden hiustyylin nimeen
"mun juttu on kyllä nyt nää hiuslisäkkeet ja kaikki nää koristeet näissä hiuksissa, ku näin tällasen ainaki kolmel muullaki ja oon saletisti Ajan Tasalla nyt11).
Lolitrendit on aika jännä juttu, sillä lolita on pukeutumistyylinä aika jännä, joten trendit eivät näy ihan heti. :P

☆Saga☆ kirjoitti...

Niin, mikään ei ole pysyvää, ja hyvin pitkälti parin vuoden päästä Sweetlolita on taas "in". Ja toisaalta, onhan se varmaan aika hauskaakin, jos nyt kuvitellaan että Terriblessäkin nyt suurin osa vaihtuu gothic/classiclolitaan, niin sitten voi olla taas hiukan "erilainen" lolitojenkin keskuudessa. Mutta kuten sanoit, ei se sweetlolitakaan mihinkään kuole, ja epäilen kovasti jos Terriblenkin kohtalaisen suuri sweettariporukka pienenisi jopa puoleen! Mutta, itse ainakin minä pidän sweettiä sinä omana juttunani, siitä huolimatta vaikka se ei olisikaan enää "in".

Roosa kirjoitti...

Hmmm... en itse ole sweetlolita tai mikään lolita muutenkaan mutta onhan minulla esim. sweetlolita hame (peplica sekin >D)mutta on aika haikeaa ajatella että kun menee kaupungille sellaisessa joku huutaa perään HYI VITTU JOKU LOLITA! Vaikka ei sellaissta pidä välttää mutta ei silti mukavaa ole. Pitkää tekstiä tänään xD

Agitha kirjoitti...

Anonyymi: Totta tuo. Ja loliterndit muuttuvat tosiaan aika poikkeuksellisesti, johtuu varmaan siitä että tyyli on niin harvinainen että muutamankin "iso nimi" voi vaikuttaa trendeihin, ja brändit eivät määritä kaikkea (kun brändit yleensäkin edustavat jokainen omaa tyyliään, eivätkä mitään "villitystä, esim. Angelic Pretty tuskin koskaan rupeaisi tekemään gothiclolivaatteita, vaikka gothic muodissa olisikin).

CandycottoN: Sweetloleilla on tosiaan omat harrastajakuntansa, joka on ja pysyy, mutta sellaiset eivät-minkään-erityisen-tyylin-nimeen-vannovat-lolit varmaankin siirtyvät sweetistä varmaankin vähän "elegantimpaan". Ja valtavirran mielipide vaikuttaa yllättävän paljon, ehkä huomaan tilaavani jotain Innocent Worldiltä jonakin kauniina päivänä, vaikka AP pitäisikin erikoissijansa sydämessäni. :P

MARMELAADI: Huutelu ei ole kivaa, ei, vaikka se ei kuulukaan päivän aiheeseen. xD

Anna kirjoitti...

Itse olen myös alkanut haikailla klassisemman lolin perään ja alkanut kaivata sitä vanhanaikaisuutta, mikä nykypäivän Ap:sta puuttuu lähes kokonaan. Tämä oikeasti harmittaa minua, koska vielä vuosi sitten Ap:n sivuilla oli todella ihania rokokooprinsessa mekkoja, nyt vain printtejä tai outoja yhden värin mekkoja. Ovathan nekin todella hienoja, mutta alkaa vähän kismittämään kun dl:ssä on kuva lolirivistä joilla on täysin samanlaiset mekot ja vieläpä saman värisinä. Minusta classicin lisääntyminen on vain hyvä asia, koska sen harrastajakunta kasvaisi ja tulisi enemmän näkyville, ja siksi, että Ap-loli alkaisi taas maistua paremmalle, kun sitä ei pursuaisi joka tuutista. :>

Agitha kirjoitti...

Emilie: Jep jep. Tosin minä tykkään siitä, miten Angelic Pretty muuttuu jatkuvasti sweetimmäksi, koska AP on tosiasiassa ainut todella todella sweet brändi. Brändejä on monia kymmeniä, mutta vain AP on oikein supersweet, ja hyvä niin. Kaikille jotain. Ja pastellikoonit on just jees!