Pahoittelen salamakuvaa, ja muutenkin epäselvyyttä. Kengät ovat samettiset, joten niistä on mahdoton saada yksityiskohtaista kuvaa digikameralla. Mutta aivan upeat ne on! Ja korko, korko, korko! ♥
maanantai 27. syyskuuta 2010
Growing Up
Ostin tänään uudet kengät! Kaikkihan muistavat, että olen himoinnut mustia lolikenkiä, vai mitä? Olin sitten radikaali, ja päätin ostaa sellaiset Suomesta!
Pahoittelen salamakuvaa, ja muutenkin epäselvyyttä. Kengät ovat samettiset, joten niistä on mahdoton saada yksityiskohtaista kuvaa digikameralla. Mutta aivan upeat ne on! Ja korko, korko, korko! ♥
Pahoittelen salamakuvaa, ja muutenkin epäselvyyttä. Kengät ovat samettiset, joten niistä on mahdoton saada yksityiskohtaista kuvaa digikameralla. Mutta aivan upeat ne on! Ja korko, korko, korko! ♥
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Happy Icecream
Lisää vaatteita! Jee! ♥ Tilaukseni Closet Childista saapui muutaman mutkan jälkeen kotiin.
Ensinnäkin, Happy Icecream -mekko! Mekko on aivan ihana, eivätkä kuvat tee sille oikeutta. Ironisesti musta väri vaatekaapissa piristää, ja jo pelkästään helman runsauden ja sen keveyden vuoksi mekko on loistava ostos. Pisteenä i:n päälle itse JÄÄTELÖ, jota kaikki pitävät hölmönä, mutta minä sairaan suloisena! Onko olemassa mitään suloisempaa kuin kolmiulotteinen jäätelö vyötäröllä?
Olen myöskin "huvikseni" alkanut keräilemään hameisiini sopivia hiusrusetteja. Se on... Hauskaa? Voi kuvitella omistavansa melkein koko setin! :D
Yleensä kun tilaan Closet Childilta jotain suurempaa, tilaan myös koruja ja muuta roinaa, koska asusteitahan ei koskaan ole liikaa (oikeasti, ne tekevät asuista täydellisiä). En kuitenkaan jaksa napsaista kuvaa jokaisesta sormuksesta ja hiuspinnistä, joten lukijoiden iloksi ja kauhuksi ajattelin julkaista nopeasti näpsäistyn kuvan korulaatikostani.
Tässä on korulaatikkoni. Se on suunnilleen kenkälaatikon kokoinen metallilipas, sillä en saa korujani mahtumaan tavalliseen korulipastoon.
Sen sisältö näyttää tältä. Toisin sanoen se on melkein ääriään myöten täynnä koruja ja muita pieniä asusteita, ja kaikki ovat siellä sekaisin. :D Tämä kuva saa toimia huonona esimerkkinä kaikille materialisteille...
Ensinnäkin, Happy Icecream -mekko! Mekko on aivan ihana, eivätkä kuvat tee sille oikeutta. Ironisesti musta väri vaatekaapissa piristää, ja jo pelkästään helman runsauden ja sen keveyden vuoksi mekko on loistava ostos. Pisteenä i:n päälle itse JÄÄTELÖ, jota kaikki pitävät hölmönä, mutta minä sairaan suloisena! Onko olemassa mitään suloisempaa kuin kolmiulotteinen jäätelö vyötäröllä?
Olen myöskin "huvikseni" alkanut keräilemään hameisiini sopivia hiusrusetteja. Se on... Hauskaa? Voi kuvitella omistavansa melkein koko setin! :D
Yleensä kun tilaan Closet Childilta jotain suurempaa, tilaan myös koruja ja muuta roinaa, koska asusteitahan ei koskaan ole liikaa (oikeasti, ne tekevät asuista täydellisiä). En kuitenkaan jaksa napsaista kuvaa jokaisesta sormuksesta ja hiuspinnistä, joten lukijoiden iloksi ja kauhuksi ajattelin julkaista nopeasti näpsäistyn kuvan korulaatikostani.
Tässä on korulaatikkoni. Se on suunnilleen kenkälaatikon kokoinen metallilipas, sillä en saa korujani mahtumaan tavalliseen korulipastoon.
Sen sisältö näyttää tältä. Toisin sanoen se on melkein ääriään myöten täynnä koruja ja muita pieniä asusteita, ja kaikki ovat siellä sekaisin. :D Tämä kuva saa toimia huonona esimerkkinä kaikille materialisteille...
torstai 16. syyskuuta 2010
200 + HAPPY STARS
Se on sitten seuraavan juhlapostauksen aika. Blogini on juuri ylittänyt kunnioitettavan 200 lukijan rajan.
Ihan vain sen vuoksi otan kerrankin vastaan blogipalkinnon Candy Starstuckilta, Caramealta, Seralta ja Pitsiperhoselta. Kiitos tästä suuresta kunniasta! Ja kiitos jokaisesta lukijasta, paitsi niistä tyhmistä!
Palkintoon kuuluu paljastaa itsestään seitsemän asiaa ja linkittää seitsemän blogia. Täytän velvollisuuteni. Juhlapostauksen kunniaksi paljastan itsestäni sellaisia asioita, joita etten koskaan muuten saisi tietää tämän blogin kautta.
1. Olen todella nirso ruuan suhteen. Monia ruoka-aineita en syö ollenkaan, ja joitakin syön vain tietyn merkkisinä tai oikealla tavalla valmistettuna.
2. Olen homoseksuaali, eli rahvaanomaisesti sanottuna lesbo. Seurustelen maailman ihanimman tytön kanssa.
3. Olen hyvin kiinnostunut sarjakuvataiteesta, ja aloittelen depyyttiäni erään ystävän kanssa.
4. Olen niin sanottu fail-abi, eli opiskelen lukiossa neljättä vuotta. Muutan ensi kesänä Tampereelle jatko-opintojen perässä.
5. Olen koiraihminen, ja minulla on koira. Se on 7-vuotias kultainennoutaja Nova.
6. Minulla ei ole koskaan ollut reikiä hampaissa, ja pelkään kuollakseni hammaslääkäriä.
7. Olen vielä epävarma tulevaisuudestani, mutta haluaisin opiskella floristiksi.
Myönnän palkinnon taas eteenpäin, ja se saattaa mennä sellaisille, joilla sellainen jo on. En välitä! Ne eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, linkitän vain muutamia minun mielestäni onnistuneita ja/tai minulle henkilökohtaisesti tärkeitä blogeja!
1. Cinnamonhuskylle blogiin Hattarataivas
2. Kaislealle blogiin Paperisilppua
3. Kashiyukalle blogiin Pitsiperhonen
4. Nemeiralle blogiin Sweet Insanity
5. Jousille blogiin Strawberry Dream
6. Mademoiselle Parapluielle blogiin Päivänvarjon alla
7. Caramealle blogiin New Vogue Children
Ihan vain sen vuoksi otan kerrankin vastaan blogipalkinnon Candy Starstuckilta, Caramealta, Seralta ja Pitsiperhoselta. Kiitos tästä suuresta kunniasta! Ja kiitos jokaisesta lukijasta, paitsi niistä tyhmistä!
Palkintoon kuuluu paljastaa itsestään seitsemän asiaa ja linkittää seitsemän blogia. Täytän velvollisuuteni. Juhlapostauksen kunniaksi paljastan itsestäni sellaisia asioita, joita etten koskaan muuten saisi tietää tämän blogin kautta.
1. Olen todella nirso ruuan suhteen. Monia ruoka-aineita en syö ollenkaan, ja joitakin syön vain tietyn merkkisinä tai oikealla tavalla valmistettuna.
2. Olen homoseksuaali, eli rahvaanomaisesti sanottuna lesbo. Seurustelen maailman ihanimman tytön kanssa.
3. Olen hyvin kiinnostunut sarjakuvataiteesta, ja aloittelen depyyttiäni erään ystävän kanssa.
4. Olen niin sanottu fail-abi, eli opiskelen lukiossa neljättä vuotta. Muutan ensi kesänä Tampereelle jatko-opintojen perässä.
5. Olen koiraihminen, ja minulla on koira. Se on 7-vuotias kultainennoutaja Nova.
6. Minulla ei ole koskaan ollut reikiä hampaissa, ja pelkään kuollakseni hammaslääkäriä.
7. Olen vielä epävarma tulevaisuudestani, mutta haluaisin opiskella floristiksi.
Myönnän palkinnon taas eteenpäin, ja se saattaa mennä sellaisille, joilla sellainen jo on. En välitä! Ne eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, linkitän vain muutamia minun mielestäni onnistuneita ja/tai minulle henkilökohtaisesti tärkeitä blogeja!
1. Cinnamonhuskylle blogiin Hattarataivas
2. Kaislealle blogiin Paperisilppua
3. Kashiyukalle blogiin Pitsiperhonen
4. Nemeiralle blogiin Sweet Insanity
5. Jousille blogiin Strawberry Dream
6. Mademoiselle Parapluielle blogiin Päivänvarjon alla
7. Caramealle blogiin New Vogue Children
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Lahti-miitti 2010
Eräänä kauniina päivänä päätin järjestään Lahteen miitin yhdessä lolikaverini Surkun kanssa. Miiteistä on Lahden seutuvilla ollut pulaa lolikadon vuoksi, joten viimein rohkaisin mieleni, ja tein asialle jotain.
Miitin oli tarkoitus olla perinteinen loli-miitti ilman sen suurempaa ohjelmaa. Toisin sanoen aikataulujen kanssa sekoilemista, eksymistä, olkienm kohauttelua ja surkeaa säätä. Sen osalta miitti onnistuikin täydellisesti.
Kiitän suuresti kaikkia miittiin osallistuneita, koska yksin miittaaminen on tylsää. Erityisesti kiitän Mademoiselle Parapluieta koko konkkaronkan majoittamisesta kahvilan mennessä kiinni ja sään huonotessa.
Julkaisen nyt samalla kuvan miittiasustani, eli Starry Night Theatre -kokonaisuudestani. Olen käyttänyt sitä aikaisemminkin, mutta kuvia ei ole tullut otettua. Sukat ovat Metalta ja hiuksissa olevat kultaiset rusetit H&M:stä. Arvatkaa mistä loput vaatteet ovat!
Lukijoitteni suruksi ja kauhuksi minusta räpsäistiin pitkästä aikaa myös naamakuva! 
Ja sitten vielä satunnainen kuva kaikkien Agitha-kuvadumppeihin. Minä istun!!
Ensimmäinen kuva muuten kertoo miitin hengestä paljon. Lopulta miitti jakautui Terriblen perinteille uskollisesti sweetlolien ja gothiclolien väliseksi sodaksi, ja jälki oli aika guroa. SIEG HAIL ANGELIC PRETTY!
torstai 19. elokuuta 2010
Maailman moderaattori, lolijumala, vuoden kohutuin tähti - minä
Kysymys, johon kaikki haluavat vastauksen, mutta jota kukaan ei uskalla esittää: Miltä nyt tuntuu?
Olen harrastanut lolitaa yli viisi vuotta. Sinä aikana maailma lolitat mukaan lukien on muuttunut paljon, ja niin kutsutut lolitapiirit eivät enää ole samat, kuin mitä ne olivat ennen. Vanhoista suomalaisista loliroolimalleista ei ole jäljellä juuri ketään, sillä lähes jokainen entisistä tyyli-idoleista on päättänyt taipaleensa lolitana, kukin omalla tavallaan. Kasvanut ulos tyylistä, kyllästynyt pitsimekkoihin, siirtynyt elämässä eteenpäin, lähtenyt viemään sormusta Mordoriin...
Mutta mitä olisi alakulttuuri ilman sen omia idoleita, puolijumalia, joita kohtaan tuntea syvää ihailua ja harjoittaa henkilöpalvontaa? Vanhat naamat korvaantuvat uusilla, ja elämän kiertokulku on muodostanut taas täyden ympyrän.
Ja sitten huomaan, että istun pyramidin huipulla. Ja täällä tuulee.
Agitha, olette henkilöpalvonnan kohde. Agitha, olette tyyli-idoli. Agitha, mä tiedän kuka sä oot. Miltä nyt tuntuu?
Rakas päiväkirja. Minua pelottaa. En tiedä mitä tapahtui. Vuosia sitten toivoin olevani suuri nimi lolitojen keskuudessa, monien ihailun kohde ja yleisesti rakastettu, mutta luovuin sellaisista hupsuista haaveista tajutessani, ettei sellainen ole juuri minkään arvoista. Päätin lakata mielistelemästä muita, en enää yrittänyt tehdä kehenkään vaikutusta, ja ymmärsin viimein lolitan henkilökohtaisemman puolen, joka tuottaa enemmän onnea kuin yli 30-senttinen nettipenis. Hiljenin piireissä, ja syleilin rakkaita mekkojani omassa rauhassa, ainoana kanavanani ulkomaailmaan blogini muutamine lukijoineen, ja Enfant Terrible. Lakkasin välittämästä kateudesta tai muiden mielipiteistä, ja tein asiat vihdoin omalla tavallani. Blogini saavutti 30 lukijaa, ja olin tyytyväinen saavutukseeni. Liityin Enfant Terriblen ylläpitotiimiin, sillä muiden kirjoitusvirheiden korjaaminen on suuri intohimoni.
Ja sitten, eräänä tavallisena rauhallisena päivänä, raotin ikkunaverhoja ja katsoin ulos.
Vittuperkelesaatana.
Missä välissä blogini saavutti 185 lukijaa? Missä vaiheessa minut alettin tunnistamaan kadulla? Minä hetkenä joku julisti minut ensimmäisen kerran tyyli-idolikseen julkisesti?
Olen edelleen hyvin hämmentynyt.
Mutta olen myös iloinen.
Minusta tuntuu mukavalta, että minua arvostetaan sellaisena kuin olen, eikä minun tarvitse edes yrittää miellyttää ketään. On hauskaa huomata, että juuri minulla ja minun mielipiteilläni on merkitystä, että voin saada ääneni kuuluviin niin halutessani. Pidän asioihin vaikuttamisesta, ja on myönnettävä, että olen korviani myöten imarreltu jonkun kehuessa tyyliäni tai ulkonäköäni huolimatta siitä, kuinka usein niin tapahtuu. Niin kutsuttu julkisuus tekee minut iloiseksi, vaikka se onni ei koskaan tule ylittämään suloisen vaatekokoelmani aiheuttamaa iloa.
Mutta huipulla tuulee, ja voin olla hyvin kiitollinen siitä, että se ei juurikaan häiritse elämääni. Toisin olisi ollut vielä muutama vuosi sitten.
Ensimmäisenä ilmaantui kateus. Hiljainen napina siitä, että minulla on mm. kaikkea, vaikka tietenkään kenelläkään napisijoista ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, millaista elämäni oikeasti oli. Sain kuulla olevani rikas. Sain kuulla olevani hemmoteltu. Sain kuulla käyttäväni ihmisiä hyväkseni saadakseni vaatteita. Sain kuulla olevani snobi, joka viihtyy varsin hyvin ylhäisessä yksinäisyydessään anonyymien täydellisten sweettarikaveriensa kanssa.
Toisena ilmaantuivat juorut. Mikä oikeastaan aiheuttaa sen täydellisen elämän, jota Agitha elää? Ehkä kyse on taloudellisesti kannattavasta avioliitosta. Ehkä hän myy itseään. Hän paskantaa kultaa, ihan tosi! Mutta päivääkään hän ei ole työtä tehnyt, niin minä kuulin.
Ja sitten lisää kateutta, ja sitten lisää juoruja. Ja yleensä siitä seuraa yksinäisyyttä ja halveksivaa tuhahtelya. Se on kaikki tosi jännää, mutta se tuskin koskaan lakkaa hämmentämästä minua. Ensimmäinen fanisähköposti oli yllätys. Ja niin olivat toinen ja kolmaskin. (Odottelen neljättä, murut!)
Kaikkein hämmentävin ja ehkä myös neutraalein asia, minkä jonkin sortin ihailun kohteeksi nouseminen aiheutti, oli se että mikään ei muuttunut. Rakas päiväkirja, siitä huolimatta, että olen nyt virallisesti suloisin olento koko suomessa, söin ranskalaisia perunoita ja katsoin Holby Cityn sairaalaa. Jostain kumman syystä tunnen itseni edelleen ihmiseksi. Missä meni vikaan?
Ihailun kohteena oleminen on toki imartelevaa, ja toimii loistavana egoboosterina, mutta en näe mitään syytä miksi sitä pitäisi varta vasten tavoitella. Äitini kehuu minua kuitenkin enemmän kuin koko Internet yhteensä, ja toistaiseksi en ole saanut yhtään uutta ystävää vain siksi, että minulla on suuret hiuslisäkkeet. Sen sijaan kukaan ei uskalla jutella minulle coneissa, ja jokaisella on oma teoriansa siitä, millaista on olla Agitha.
Olen harrastanut lolitaa yli viisi vuotta. Sinä aikana maailma lolitat mukaan lukien on muuttunut paljon, ja niin kutsutut lolitapiirit eivät enää ole samat, kuin mitä ne olivat ennen. Vanhoista suomalaisista loliroolimalleista ei ole jäljellä juuri ketään, sillä lähes jokainen entisistä tyyli-idoleista on päättänyt taipaleensa lolitana, kukin omalla tavallaan. Kasvanut ulos tyylistä, kyllästynyt pitsimekkoihin, siirtynyt elämässä eteenpäin, lähtenyt viemään sormusta Mordoriin...
Mutta mitä olisi alakulttuuri ilman sen omia idoleita, puolijumalia, joita kohtaan tuntea syvää ihailua ja harjoittaa henkilöpalvontaa? Vanhat naamat korvaantuvat uusilla, ja elämän kiertokulku on muodostanut taas täyden ympyrän.
Ja sitten huomaan, että istun pyramidin huipulla. Ja täällä tuulee.
Agitha, olette henkilöpalvonnan kohde. Agitha, olette tyyli-idoli. Agitha, mä tiedän kuka sä oot. Miltä nyt tuntuu?
Rakas päiväkirja. Minua pelottaa. En tiedä mitä tapahtui. Vuosia sitten toivoin olevani suuri nimi lolitojen keskuudessa, monien ihailun kohde ja yleisesti rakastettu, mutta luovuin sellaisista hupsuista haaveista tajutessani, ettei sellainen ole juuri minkään arvoista. Päätin lakata mielistelemästä muita, en enää yrittänyt tehdä kehenkään vaikutusta, ja ymmärsin viimein lolitan henkilökohtaisemman puolen, joka tuottaa enemmän onnea kuin yli 30-senttinen nettipenis. Hiljenin piireissä, ja syleilin rakkaita mekkojani omassa rauhassa, ainoana kanavanani ulkomaailmaan blogini muutamine lukijoineen, ja Enfant Terrible. Lakkasin välittämästä kateudesta tai muiden mielipiteistä, ja tein asiat vihdoin omalla tavallani. Blogini saavutti 30 lukijaa, ja olin tyytyväinen saavutukseeni. Liityin Enfant Terriblen ylläpitotiimiin, sillä muiden kirjoitusvirheiden korjaaminen on suuri intohimoni.
Ja sitten, eräänä tavallisena rauhallisena päivänä, raotin ikkunaverhoja ja katsoin ulos.
Vittuperkelesaatana.
Missä välissä blogini saavutti 185 lukijaa? Missä vaiheessa minut alettin tunnistamaan kadulla? Minä hetkenä joku julisti minut ensimmäisen kerran tyyli-idolikseen julkisesti?
Olen edelleen hyvin hämmentynyt.
Mutta olen myös iloinen.
Minusta tuntuu mukavalta, että minua arvostetaan sellaisena kuin olen, eikä minun tarvitse edes yrittää miellyttää ketään. On hauskaa huomata, että juuri minulla ja minun mielipiteilläni on merkitystä, että voin saada ääneni kuuluviin niin halutessani. Pidän asioihin vaikuttamisesta, ja on myönnettävä, että olen korviani myöten imarreltu jonkun kehuessa tyyliäni tai ulkonäköäni huolimatta siitä, kuinka usein niin tapahtuu. Niin kutsuttu julkisuus tekee minut iloiseksi, vaikka se onni ei koskaan tule ylittämään suloisen vaatekokoelmani aiheuttamaa iloa.
Mutta huipulla tuulee, ja voin olla hyvin kiitollinen siitä, että se ei juurikaan häiritse elämääni. Toisin olisi ollut vielä muutama vuosi sitten.
Ensimmäisenä ilmaantui kateus. Hiljainen napina siitä, että minulla on mm. kaikkea, vaikka tietenkään kenelläkään napisijoista ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, millaista elämäni oikeasti oli. Sain kuulla olevani rikas. Sain kuulla olevani hemmoteltu. Sain kuulla käyttäväni ihmisiä hyväkseni saadakseni vaatteita. Sain kuulla olevani snobi, joka viihtyy varsin hyvin ylhäisessä yksinäisyydessään anonyymien täydellisten sweettarikaveriensa kanssa.
Toisena ilmaantuivat juorut. Mikä oikeastaan aiheuttaa sen täydellisen elämän, jota Agitha elää? Ehkä kyse on taloudellisesti kannattavasta avioliitosta. Ehkä hän myy itseään. Hän paskantaa kultaa, ihan tosi! Mutta päivääkään hän ei ole työtä tehnyt, niin minä kuulin.
Ja sitten lisää kateutta, ja sitten lisää juoruja. Ja yleensä siitä seuraa yksinäisyyttä ja halveksivaa tuhahtelya. Se on kaikki tosi jännää, mutta se tuskin koskaan lakkaa hämmentämästä minua. Ensimmäinen fanisähköposti oli yllätys. Ja niin olivat toinen ja kolmaskin. (Odottelen neljättä, murut!)
Kaikkein hämmentävin ja ehkä myös neutraalein asia, minkä jonkin sortin ihailun kohteeksi nouseminen aiheutti, oli se että mikään ei muuttunut. Rakas päiväkirja, siitä huolimatta, että olen nyt virallisesti suloisin olento koko suomessa, söin ranskalaisia perunoita ja katsoin Holby Cityn sairaalaa. Jostain kumman syystä tunnen itseni edelleen ihmiseksi. Missä meni vikaan?
Ihailun kohteena oleminen on toki imartelevaa, ja toimii loistavana egoboosterina, mutta en näe mitään syytä miksi sitä pitäisi varta vasten tavoitella. Äitini kehuu minua kuitenkin enemmän kuin koko Internet yhteensä, ja toistaiseksi en ole saanut yhtään uutta ystävää vain siksi, että minulla on suuret hiuslisäkkeet. Sen sijaan kukaan ei uskalla jutella minulle coneissa, ja jokaisella on oma teoriansa siitä, millaista on olla Agitha.
lauantai 7. elokuuta 2010
Tracon 2010
Siitä huolimatta, että edellisessä merkinnässäni ilmoitin, ettei minulla ole kuvaa Tracon asustani, väite osoittautui epätodeksi. Merkinnän kirjoittamisen jälkeen sain sähköpostin, jossa joku ystävällisesti lähetti minulle ottamansa kuvan traconasustani. Suuri kiitos hänelle! ♥
Tässä siis kuva asustani. Se ei ole kovin kummoinen, mutta minun mielestäni mukavan kesäinen.
Toinen laukun ruseteista lähti irti, koska liima suli lämpimän sään takia. Tällä hetkellä laukku odottaa korjaamista, ja jos joku tietää jonkin sopivan liiman, antaa kuulua vain! Sen pitää kestää, mutta ei syövyttää!
Tässä siis kuva asustani. Se ei ole kovin kummoinen, mutta minun mielestäni mukavan kesäinen.
Toinen laukun ruseteista lähti irti, koska liima suli lämpimän sään takia. Tällä hetkellä laukku odottaa korjaamista, ja jos joku tietää jonkin sopivan liiman, antaa kuulua vain! Sen pitää kestää, mutta ei syövyttää!
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Starry Night Theatre
Pienen päivitystauon jälkeen, hei taas kaikille! Elämäntilanteeni alkaa taas hiljalleen tasaantua, ja minulla on viimeinkin aikaa ja energiaa tehdä lyhyt päivitys.
Ensinnäkin kyllä, olin Traconissa. Mutta ei, en koskaan saanut siellä otettuja kuvia käsiini. Arvelen kuitenkin, että kaikki uteliaat huomasivat minut vaaleankeltaisessa mekossani.
Toiseksi ei, en kyennyt pitämään kiinni shoppailutauostani. Positiivista kuitenkin on, että se on ainoa hairahdukseni kaidalta polulta! Ja mikä ihana hairahdus se onkaan!
Ostin Angelic Prettyn Starry Night Theatren rusetteineen! Aluksi säästin rahaa Milky Planetiin, mutta en päätynytkään ostamaan sitä. Eräänä iltana päässäni vain naksahti, ja tajusin olevani kyllästynyt printtiin. Se on hieman liian täydellinen, jos tiedätte mitä tarkoitan. Niinpä päätin ostaa omasta mielestäni yhden Prettyn erikoisimmista printeistä. Tummansininen versio olisi ollut upea, mutta liian haastava minun makuuni. Olen tyytyväinen vaaleanpunaiseen valintaan, ja oikeassa elämässä mekko on vielä kuviakin ihanampi! Kaikki kultaiset yksityiskohdat ovat hurmaavia!
Uuden mekon kunniaksi ostin uudet sukat Terriblen sisäisistä kaupoistä. Ne ovat polvisukat, ja ne ovat Metamorphosen, eli poikkean kaavoistani aika rajusti. Halusin kuitenkin ehdottomasti punaiset sukat!
Kulta-puna-pinkki innosti minua ostamaan kultaisia asusteita. Tein H&M:stä mahtavan löydön, nimittäin kultaiset pinnirusetit. Olen tyytyväinen.
Haaveilen vielä mustista kengistä... Olen tajunnut, että tarvitsisin sellaiset vaatekaappiini. Useampi asu suorastaan huutaa mustia kenkiä! Ehkä se on seuraava ostokseni.
Ensinnäkin kyllä, olin Traconissa. Mutta ei, en koskaan saanut siellä otettuja kuvia käsiini. Arvelen kuitenkin, että kaikki uteliaat huomasivat minut vaaleankeltaisessa mekossani.
Toiseksi ei, en kyennyt pitämään kiinni shoppailutauostani. Positiivista kuitenkin on, että se on ainoa hairahdukseni kaidalta polulta! Ja mikä ihana hairahdus se onkaan!
Ostin Angelic Prettyn Starry Night Theatren rusetteineen! Aluksi säästin rahaa Milky Planetiin, mutta en päätynytkään ostamaan sitä. Eräänä iltana päässäni vain naksahti, ja tajusin olevani kyllästynyt printtiin. Se on hieman liian täydellinen, jos tiedätte mitä tarkoitan. Niinpä päätin ostaa omasta mielestäni yhden Prettyn erikoisimmista printeistä. Tummansininen versio olisi ollut upea, mutta liian haastava minun makuuni. Olen tyytyväinen vaaleanpunaiseen valintaan, ja oikeassa elämässä mekko on vielä kuviakin ihanampi! Kaikki kultaiset yksityiskohdat ovat hurmaavia!
Uuden mekon kunniaksi ostin uudet sukat Terriblen sisäisistä kaupoistä. Ne ovat polvisukat, ja ne ovat Metamorphosen, eli poikkean kaavoistani aika rajusti. Halusin kuitenkin ehdottomasti punaiset sukat!
Kulta-puna-pinkki innosti minua ostamaan kultaisia asusteita. Tein H&M:stä mahtavan löydön, nimittäin kultaiset pinnirusetit. Olen tyytyväinen.
Haaveilen vielä mustista kengistä... Olen tajunnut, että tarvitsisin sellaiset vaatekaappiini. Useampi asu suorastaan huutaa mustia kenkiä! Ehkä se on seuraava ostokseni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)