perjantai 12. marraskuuta 2010

Victorian Marionette Carnival

Hieno otsikko, vai mitä? Se on yhdistelmä Victorian Girlia, Marionette Girlia ja Sugary Carnivalia, ja keksin sen ihan itse! Arvatkaa miksi?
On aika tunnustaa synnit. Olen taas ostellut vaatteita, ja oikein kunnolla. Pääsette siis jälleen nauttimaan yhdestä uudesta merkinnästä, joka koskee Minun Kasvavaa Vaatekaappiani!

Aloitetaan Victorian Girl -malliston hameesta ja jakkutakista.


Muistan sarjan niiltä ajoilta, kun Angelic Prettylle omistautumiseni oli vastan lapsen kengissä. Hame ja jakku ovat kuuluneet siihen kaetgoriaan, jota en ole edes viitsinyt metsästää sillä en uskonut, että tulisin koskaan löytämään niitä. Hiilloksena kitunut rakkauteni leimahti uusiin liekkeihin, kun sain tilaisuuden hankkia asun itselleni!
Hame ja jakku ovat ihanaa, vähän tukevampaa ja kimaltelevaa kangasta, röyhelöt, rusetit ja rusetit taas hieman ohuempaa ja kevyempää. Asu on uskomattoman mukava päällä! Sen lisäksi jakulle on käyttöä muutenkin, koska minulla ei ollut vielä ohutta kevättakkia.

Jatketaan Sugary Carnival -hameella vaaleansinisenä.


Ja tässä vaiheessa on hyvä tilaisuus kysyä, että miksi toinen vaatekappale samaa sarjaa? Vastaus on yksinkertainen! Koska se on VAALEANSININEN! En osaa päättää pidänkö enemmän vaaleanpunaisesta vai vaaleansinisestä versiosta, joten hankin molemmat. Printti pääsee paremmin oikeuksiinsa vaaleansinisessä versiossa, mutta en voi hylätä vaaleanpunaistakaan noin vaan, sillä se tulee aina olemaan ykkösvärini!

Ja sitten Marionette Girl -mekko vaaleanpunaisena!


Marionette Girl. Taas yksi niistä mallistoista, jotka myytiin loppuun varauksissa printittömyydestä huolimatta. Kun näin sarjan mainoksen Angelic Prettyn blogissa, olin kuolla samanlaiseen sokerihalvaukseen, jollaisen koin Milky Planetin ilmestyttyä. Se oli yksi näistä rakkautta ensi silmäyksellä hetkistä, ja olen HIRMUISEN iloinen kun vihdoinkin omistan sen.
Sen lisäksi on kierolla tavalla huvittavaa omistaa sekä Starry Night Theatre, että Marionette Girl!

Ja sitten vähän asusteita!



Ostelin taas ~vähän mitä sattuu~, mutta arvelen kaikkien tulevan tarpeeseen. Asustevarastoni on tällä hetkellä hyyyvin vaaleanpunapainoitteinen, joten on hyvä saada vähän minttua ja sinistä sekaan.

Pahoittelen vaatteitten ryppyisyyttä. Kuvasin ne heti, kun sain ne ulos paketista.

Seuraavaan kertaan! ♥


18 kommenttia:

enedria kirjoitti...

Hei, tee joskus sellanen postaus, missä kerrot niistä Angelic Prettyn mallistoista tai vaik ihan yksittäisistä vaatteista, mistä et tykkää. Tai jos nyt oikeesti tykkäät niistä kaikista, ni kerro jostain lolivaatteista joltain toiselta brändiltä, mitä jotkut toiset tuntuu rakastavan, mut sä et voi sietää. : D Ois jännä nähdä, mistä et sit lolissa tykkää.

Jousia kirjoitti...

Jos olisin ollut rahoissani, tuo hame löytyisi vaatekaapistani. Yhy. Ihania ostoksia taas ja rusetit FTW!

Cinnamonhusky kirjoitti...

siiis MITÄ?! SÄ MENIT OSTAAN SAMALAISEN KORUN KO MULLA THIS IS END OF OUR FRIENDSHIPPU!! >8-----||





EPÄ______________ASIALLISET BLOGIKOMMENTIT OSA 69

TINDE kirjoitti...

Voi eeeeeeeeeeeei! tai siiis voi kyllääää! :D Teit jälleen parhaat ostokset! Miten onnistut ostamaan kaikki ne mitkä on minunkin mieleen? 8D

Tuo jakku, tuo jakku, tuo jakku! ♥ω♥
*drooooooooool* menin aivan sekaisin jakusta ja hameesta!! Loistavaa! Parhautta! Hyvä Sinä! ♥

Agitha kirjoitti...

enedria: Oikeastaan tuo on aika hyvä idea... :D Ehkä toteutan sen jossain inspiraation puuskassa.

Jousia: Onneksi ehdin ensin. ÄHKÄKUTTI. Rusetteja kaikille, rusetteja!

Cinnamontroll: Mutku oot mun idoli. :<

LadyBug: Awww, kiitos. :D En tiedä. Kai minulla on sweetloliksi aika tavallinen maku? :D
Jakku on mahtava, samoin kuin hame! Rusetteja ei koskaan ole liikaa!

Sera kirjoitti...

Marionette girl mustana ois miun unelma... mut ei tuo vaaleanpunainen myöskään pahalta näytä! Toisaalta se ehkä on vähemmän "teatraalinen" kuin musta, jos ymmärrät mitä meinaan... Ja nuo teeastiasto korut... tahtoo! <3

ellu kirjoitti...

Oiih...ihania. :3<3

Ylempi Anonyymi kirjoitti...

Hei, Ylempi Anonyymi täällä taas.

Bongasin tämän ebaystä, ja totesin, että jos joku tästä pitäisi, niin se olisit luultavasti sinä!

http://compare.ebay.com/like/230510272978?var=vl&sort=BestMatch

Mätsäisi hyvin yhteen Sugary Carnivalin kanssa, eikö! ♥

Agitha kirjoitti...

Sera: Musta versio on myös upea, mutta se olisi hyvin vaikea istuttaa minun vaatekaappiini. :<

Ellu_chan: 'NUFF SAID. :D

Ylempi Anonyymi: Aww, Cinnamoroll. ♥ Tosin minulla on jo obento. :<

nalle kirjoitti...

Vau, johan olet shoppaillut! Ihania ostoksia jälleen kerran. Victorian Girl ja Marionette Girl ovat molemmat ihana erikoisia ja jakut lolitassa ovat rakkautta~ Sugary on mielestäni kaikista ihanin juuri sinisenä. :D Ja nuo teekupit ja kannut ovat aivan liian awesomeja!

Aimee kirjoitti...

BLING BLINGGGGG

☆Saga☆ kirjoitti...

Meinasin ostaa tuon takin, se on upea^^

Ja sulle on varmasti jossain sellainen the simssin rahapuu....

Cinnamonhusky kirjoitti...

mä voin kertoo teille kaikille Agin lukijoille että kyllä Agilla oikeesti on rahapuu, mä oon käyny niillä ja näin sen! (ja otin vitosen mut ei kerrota sille....)

Pitsiperhonen kirjoitti...

Ooo ostelulla ei ole rajoja. ♥ Aivan ihana tuo Victorian Girl ja noi pienet teemukit ja kannut on syötävän sulosia ♥ u ♥.
Ootan sitä postausta jossa arvot kaikki sun AP:t pois ;D

Agitha kirjoitti...

nalle: Kiitos kiitos, olen samaa mieltä. :D

Ami: Se kimaltelee!

CandycottoN: Sori, ehdin ensin. :D Joo, onhan mulla. Ku sain puutarhanhoidon tasolle kymppi ni löysin harvinaisen siemenen ja nyt puussa kasvaa rahasäkkei.

Cinnamontroll: Oot mulle vitosen auki. :<

Pitsiperhonen: Oh yeaaas. :D Hys, sen piti olla yllätys.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania juttuja olet ostanut! Olisi muuten kiva nähdä vaatekaappisi nykyään kun vaatteita on tullut lisää:)

Kettu kirjoitti...

Marionette girl on rakkaus. Tosin itse haluaisin sen mustana tai punaisena. Pelikorteilla ja teatteri/sirkus/karnivaali/karuselli aiheilla ei epäonnistuminen ole mahdollista.

Agitha kirjoitti...

Prinsessa Ruusunen: Vaatekaappia ei enää ole... Se räjähti.
Vaatteet roikkuvat tätä nykyä telineessä huoneessani, koska ei niitä mihinkään kaappiin voi tunkea. :D

Surku: Totta! Mustavalkoinen versio ei varmaan oikein sopisi minun kaappiini, mutta se on tosi hyvän näköinen!