keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kevätkukkia

Tänään sain Angelic Prettylle tekemäni tilauksen.

Tilasin siis tämän hameen. Jälleen kerran Angelic Pretty yllätti minut yksityiskohdillaan ja laadullaan. Kankaassa olevat koukerot ovat kohokirjailuja, ja pienet ruusut ovat hirmuisen sieviä ja yksityiskohtaisia. Kangas tuntuu ihanan jämäkältä mutta pehmeältä käteen. Mukana tulleet irtorusetit ovat ihanat helmikoristeineen, ja nekin ovat mukavan jämäkän tuntuiset (eli eivät lurpsahda käytössä). Takana olevassa sitomisrusetissa on kauniin yksityiskohtaiset päät.




Hameen lisäksi tilasin itsellen Teapartyt. Ikävä kyllä postitin replicani niiden ostajalle tänään, joten en voinut tehdä vertailupostausta, mutta eroja todella on. Ainakin väri on hieman erilainen, aidoissa kengissä tummempi.
Jouduin surukseni ostamaan kokoa liian suuret kengät, mutta onneksi ne eivät varsinaisesti putoa jalasta. Joudun ehkä tekemään remmeihin lisäreikiä, koska ne ovat liian löysät, mutta muuten pärjäilen!

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Huoneeni on linnani

Otin tänään kuvia omasta huoneestani, tarkemmin sanottuna asuntoni makuuhuoneesta. Olen sisustanut sen vapaasti oman makuni mukaan, sillä koko muu talo on sisustettu sukupuolineutraalisti avokkini vuoksi (en halua hänen miehisyytensä kärsivän), ja tarvitsen pakopaikan kun en enää kestä beigejä sohvia ja kirsikkaisia kirjahyllyjä.


Tässä on yleiskuva huoneestani sellaisena kuin se näkyy ovelta katsottuna. Valkoinen möhkäle vasemmassa alanurkassa on sänkyä, ja sinisessä pikkusängyssä istuu BJD:ni Celia.

Tässä näkyy sänkyni ja yöpöytäni. Sänky näyttää kamalan kapealta, oikeasti se on 120 cm leveä.


Tässä näkyy ovenpuoleisella seinällä oleva peili. Se on sijoitettu vaakatasoon, sillä se toimii vain sisustuselementtinä. Peilailupeilini on eteisessä. Peilistä näkyy myös hieman sänkyni "katosta".

Tässä vähän tarkempaa kuvaa kulmakaapistani, josta pidän kovasti. Rakastan maalaisantiikkista tyyliä. Hyllyt ovat aika tyhjillään, en pidä ylipursuavista hyllyistä.


Tässä vielä tarkempaa kuvaa pehmoleluvuorestani.





Ja tässä vielä kuva vaatekaapitani, koska kiviäkin kiinnostaa! :D

torstai 9. huhtikuuta 2009

Princess Drop -kengät

Sain tänään Babyltä tilaamani kengät!


Rakastuin kenkiin heti, kun ne lisättiin Babyn sivuille myyntiin. Jouduin kuitenkin odottamaan kokonaisen päivän (eli syntymäpäiväni), ennen kuin pääsin tilaamaan ne. Pelkäsin että ne myydään loppuun.
Parasta kengissä: puupohja! Olen aina halunnut puupohjaiset kengät, ihan vain kokeillakseni (ja koska puupohja näyttää kivalta). Niillä on yllättävän helppo kävellä vaikka pohja ei joustakaan! Tosin kengät ovat aika raskaat.
Poupeegirlistä päätellen kengät ovat aika suositut! Hanki sinäkin omasi jo nyt!
Tilasin kengät maanantaina, ja tänään sain lapun tullista. Kiitettävän nopeaa toimintaa Babyltä, muistan ajat jolloin varasin paketin odottamiseen kuukauden. Johtuuko tämä finanssikriisistä vai Babyn suosion laskusta? Vai saanko .~*;minä:*~. parempaa ja nopeampaa palvelua kuin kukaan muu??
Kengät tulivat muuten älysöpössä laatikossa! Ennen olen saanut vain valkoisi tylsiä laatikoita, mutta nyt laatikko oli niin siisti että otin siitä kuvankin!




sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Päivän asu

Tänään pukeuduin loleihin, koska minulla on syntymäpäivä. Täytän 18, ja haluan olla puettuna kuin pikkulapsi tai prinsessa täysi-ikäisyyteni kunniaksi!



Mekko: Angelic Pretty
Laukku: Angelic Pretty
Rusetti: Baby
Paita: Baby
Korut: Baby, Swimmer, Nemeira

Pahoittelen kuvan huonoa laatua ja halpaa muokkausta, oli pimeä päivä ja jouduin valottamaan kuvaa Gimpillä...

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Lempimekot

Yleisön pyynnöstä!
Kaivoin kaapistani kolme the ultimate super best favourite mekkoa, ja tässä tulos.

Mekko #1:



Tämänhetkinen suosikkimekkoni. Merkki on Angelic Pretty, ja hankin mekon vuosi sitten keväällä. Mekko on tosin 2007 syksyn mallistoa, mutta jostakin syystä Pretty ei saanut sitä myytyä loppuun, ja vielä keväälläkin se oli englanninkielisessä nettikaupassa myytävänä. Minä olin kuolannut mekkoa koko sen myynnissäolemisajan, ja sain ostettua sen ajoissa!
Vaikka mekko on todella tavallinen ja oikeastaan aika hyvä esimerkki sweetlolin vaatekaapin vaaleanpunaisesta tukipilarista, se on yksi kauneimpia näkemiäni. Yksityiskohdat ovat ihanat, etenkin pilkkutylli helmassa ja koristenauhat pienellä pallokuvioinnilla, sekä pienet timantit edessä olevassa rusetissa.
Mekon huono puoli on se, että se on niin lyhyt. Polveni näkyvät selvästi, ja sen takia sen kanssa voi käyttää vain ylipolvensukkia (jolloin hameen helman ja sukan rajan välille ei jää niin paljon paljasta ihoa näkyviin, tiedättehän). Mekko on myöskin aika napakka, ja vaikka takana on melko paljon periksi antava shirring, ei yli 70cm vyötärö siihe mahdu.

Mekko #2:




Kakkossuosikkini on taaskin Angelic Prettyä, mallistosta Glitter Trump. Ostin mekon 2007 kesällä Japanista, ja olen erittäin tyytyväinen kauppoihin! En ole vieläkään kyllästynyt mekkoon, vaikka ostin koko asun rusetteineen ja sukkineen, ja vaikka olen käyttänyt sitä paljon se ei ole mennyt oikein miksikään.
Parasta mekossa on se, että se on aika persoonallinen. Kyllä, se on kuuluisa printti Angelic Prettyltä, joten se on aika suosittu, mutta kyllä mekko joissain asioissa rikkoo lolitan "sääntöjä". Huomaatteko, miten vähän pitsiä mekossa on? Huomaatteko, että printti kimaltelee (iik, totally itah!1)? Toinen hyvä puoli on taas yksityiskohdissa, etenkin tuosta kaulusväkerrelmästä pidän hirmuisesti. Olen iloinen että ostin JSK:n enkä OP:ta.
Huono puoli on se, että takana ei ole shirringiä. Minua se ei haittaa, mekko istuu hyvin ilmankin, mutta tietysti se saattaa vaikeuttaa jälleenmyyntiä, tai kenties lihon tässä joku päivä. Mekko on myöskin pelottava pestä, koska esimerkiksi edessä oleva rusetti ei ole irrotettava (pelkään että rusetit litistyvät pesussa), ja koska printti saattaisi haalistua tai kaikki glitter voisi lähteä irti!

Mekko #3:




Kolmanneksi suosituin mekkoni. Merkki on taaskin Angelic Pretty, ja ostin mekon samaan aikaan Glitter Trumpin kanssa. Mekko on ainoa OP:ni.
Mekossa parasta on sen muokattavuus. Se ei ole paljoa, mutta on kiva että molemmat rusetit ovat hakaneulalla kiinnitettävät (helpottaa pesemistä), ja mekon mukana tulleet irtohihat (jotka unohdin ottaa kuvaan mukaan) ovat iso plussa. Myöskin väri on aika jännä, olen iloinen että päivää ennen Japanista lähtöä löysin samasta kankaasta tehdyn rusetin, muuten koordinoiminen olisi voinut koitua ongelmaksi. Henkilökohtaisesti pidän myöskin mekon kauluksesta, se on todella ihana!
Ongelmaksi voisin sanoa värin. Vaikka se onkin aika jännä, en enää nykyisin päätyisi samaan väriin. Myöskin tämä mekko on shirringitön, mutta OP:t ovat yleensä niin isoja, että sitä ei voi haitaksi sanoa.

Siinä kaikki tällä kertaa, kuulemisiin!

torstai 12. maaliskuuta 2009

Uusi paita


Ostin vähän aikaa sitten uuden paidan. Merkki on yllättäen Angelic Pretty, ja ostin sen käytettynä melko hyvään hintaan.
Paita on ihana ja mukavan pehmeä. Yksityiskohdat ovat mukavan ilmavia, ja muutenkin kevyen kauniita. Olen hieman kyllästynyt puuvillapitsiin, on mukava saada huntutylliä (?) ja keveämpää pitsiä!
Angelic Prettyn cutsewejen huono puoli on niiden lyhyys. En ole mitenkään epätavallisen pitkä ihminen, mutta paita on hieman lyhyt. Onneksi en muutenkaan käyttäisi sitä arkena, vaan luonnollisesti lolien kanssa, ja lolihameiden vyötärö on sen verran ylhäällä, että paidan lyhyys on oikeastaan aika söpöä! (Ja se saa jalkani näyttämään pidemmiltä!)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Raportti Talvipuutarhamiitistä


Eilen menin miittiin Helsinkiin.Luvassa oli valokuvausta Talvipuutarhassa ja kahvittelua.
Päivän asu oli söpö, ja perutun Suklaamiitin pukukoodin mukaan makeisteemainen.

Hame: MAM
Paita: Angelic Pretty
Laukku: Angelic Pretty
Rusetti: Baby
Kengät: antenna
Kaulakoru: Nemeira

Hiukset laitoin pääasiassa itse kovassa kiireessä, ja unohdin laittaa niihin tarpeeksi lakkaa.